Tarina tytöstä, joka vihasi Nissaneita

Olen vihannut Nissaneita viimeiset seitsemän vuotta. Olen huutanut vanhemmilleni, koska he edes harkitsivat kyseisen automerkin ostamista. Olen nauranut ystävälleni, joka oli ylpeä kovaa kulkevasta ja kauniista Nissanistaan. Olen kirjoittanut vihaisia mielipiteitä ja tuhahdellut säälivästi ihmisille, jotka edes puhuvat kyseisestä merkistä. Ja nyt minulla on viikon verran oma Nissan käytössä. Nissan, joka on vieläpä aika söpö.


Teitä varmastikin kiinnostaa syy tähän naurettavaan kiukutteluuni? Kaikki alkoi silloin, kun olin vielä nuori ja asuin kotona vanhempieni luona. Olin kuolettavan ihastunut erääseen nuoreen mieheen, joka ajeli kylällä hienolla autollaan ja hymyili niin, että polvet menivät veteliksi. Olin mielestäni onnekas, kun tämä nuorukainen vihdoin huomasi minut. Aloimme tapailla ja hiljalleen huomasin pitäväni miehestä koko ajan vain enemmän. Tykkäsin ajella hänen kanssaan metsäteillä ja jutella hassuja. Unelmoin yhteisestä tulevaisuudesta, yhteisestä elämästä, yhteisestä autosta. Ehkä pitäisimme hänen Nissaninsa.

Tai ehkä hän jättäisi minut säälittävällä tavalla eli katoamalla ilmoittamatta sanallakaan minulle erostamme. Hän ei vastaisi puheluihini eikä näyttäytyisi silmissäni. Kunnes eräänä iltana näkisin hänen ajeluttavan toista tyttöä meidän tiellämme, meidän autossamme! Kun näin lopulta kävi, itkin monta viikkoa ja vannoin, etten ikinä enää rakastuisi mieheen, jolla on Nissan. Päätin olla menemättä lähellekään noita autoja, joissa tiivistyy petturuus ja sydänsurut. Toisinpa vain kävi!

Tässä siis elämänohje kaikille nuorille naisille, joita on joskus satutettu pahemman kerran:

Vika on miehessä, ei autossa!:D

(logo täältä, sydän täältä)