Eilen aamulla kello 7.30 tuli yht’akkia vastustamaton tarve tehda jotain vauhdikasta!
Tunsin itseni varhaisesta ajankohdasta ja huonosti nukutusta yosta huolimatta levanneeksi ja hyvantuuliseksi.
Ajatuksia taman napparan auton tarjoamista mahdollisuuksista.
Talla autollahan voisi tehda vaikka mita hauskaa.. Kaikkea sellaista mita omalla isolla ja kompelollani ei voi.
Sujauttaa vaikka huomaamattomasti metsaan ja puikkelehtia siella taidokkaasti puiden lomassa. Tai ajaa oikein kapeaa polkua pitkin jannittaviin seikkailuihin, ihmeiden Narniaan.. Tai puikkelehtia betoniviidakossa, jarruttaa lujasti, kaartaa tiukasti ja kaasuttaa sitten taas. Kiihdyttaa korkeaa vallia pitkin ylos ja tasanteelta hypayttaa auto komeaan ilmakiitoon. Nostattaa samalla motocrossimaisesti takapyorat sivulle, arjyttaa moottoria ja vahan kikkailla...
Viiiiuuuuh, arr arr ja kicks kicks !!!!
Uskomattomiin ilmatemppuihin, ennenakemattomiin autohyppyihin ja taidokkaisiin kiihdytys kurvailuihin.
Mina The Magnificent Micra Woman.
Seuraavaksi ajattelinkin hyvaa ajo/temppuasua.
Isot hopeiset aurinkolasit.
Tiukka rintatopattu (MicraWomanilla on D-kuppi, minulla ei) pitkahihainen poolobody.
Kasasityyppinen ’buttcrackbody-trikoot alla’ -yhdistelma olisi myos tassa setissa aivan ehdoton vaatimus.
Lopulta tiukat korkeakorkoiset polven yli saappaat ja
napakat ajohanskat viimeistelisivat lookin.
Pahantekijat varokoot!
***
Mina olen Petra, kolmen pienen lapsen aiti ja yhden miehen vaimo.
Ajan hiljaa ja hallitusti.
Takapenkillani on aina kolme turvaistuinta.
Ja yllani useinmiten veryttelypuku.
On vaikea sanoa ketka voisivat olla coolimpia kuin ne.. Ei aika varmasti ketkaan.
Kivipestyt farkut, viela kivipestympi farkkutakki, tukka edesta silleen totterolla ja takaa silleen kiharoilla. Polttivat tupakkaakin kuin James Dean aikoinaan, jotenkin makeesti vinokseen..
Seisovat porukalla, tupakoivat.
Uhkuvat jotain vaarallista, mutta silti kutittavaa.
Niita oli kolme.
Yksi pitka, yksi tavallinen ja yksi tavallista lyhyempi. Komeita kuten nyt kahdeksantoista kesaiset vain voivat olla.
Kylla ne valilla katselevat vaivihkaa meidan tyttojen hieman kauempana seisovaa ryhmaakin, mutta enimmakseen nauroivat keskenaan auton luona, potkivat kivia, liikkuvat harkitun miehekkaasti.
’han ei ooooo oikea cowboyy jos naista ei voi saada mielestaan...’
Ne oli ihan ehdottomasti kylan makeimmat tyypit.
Halutuimmat, hauskimmat, tylyimmat ja staileimmat.
Jokainen tytto olisi halunnut niiden autoon ajelulle.
Cherryn takapenkilla oli ahdasta.
Siella istui yksi pojista ja kolme tyttoa.
Musiikki soi taas ihan liian lujalla. Auton tiivis ilma tuoksui tupakkaisille sormille, kostealle farkulle ja oluiselle hengitykselle.
Tytot nauroivat ujosti ja hermostuneesti. Taukoamatta.
Viisitoistakesainen ei viela ole kovin varma mistaan. Ja varsinkaan mistaan itseensa liittyvasta, kuten naurusta. Edes silloin kun on vihdoinkin paassyt kylan kovimpien jannujen Nissan Cherryn kyytiin.
Keimolan Kesoililla se pisin pojista meni kahvioon ostamaan lisaa tupakkaa. Kysyi mennessaan tarvitseeko kukaan mitaan. Kukaan tytoista ei uskaltanut vastata ja pojat tilasivat kuka mitakin.
Pisin palasi pian ja tunki pikaisesti ulkona vedetyn mallun jalkeen takaisin takapenkille.
Sinne tyttojen sekaan.
Sitten se yht’akkia kaantyi yhden tytoista puoleen ja laski sen syliin nauraen ja silmaa iskien fazerin sinisen.
Tytto oli ihmeissaan.
Ei tiennyt miten pain olla. Ja uskaltaa siihen suklaaseen edes koskea..
Mutta mikaan, ei mikaan, olisi voinut valmistaa hanta siihen mita poika seuraavaksi sanoi..
- ostin sulle fazerin sinista kun sun silmat on ihan yhta ruskeat kuin se suklaa.
Tytto tunsi miltei pyortyvansa.
Punastui hiuksenlatvojaan myoten.
Ja koskaan ei fazerin sininen ole maistunut niin hyvalta kuin silloin sen Nissan Cherryn takapenkilla.
Ei koskaan.
***
Mina olen Petra ja tahan ihanaan muistoon minut johdatti pieni helmi joka saapui pihalleni tana aamuna kello 10.
Seuraavan viikon ajan minua vie herkullinen Nissan Micra Elegance ja jos ei enaa pitkin muistokujaa, niin sitten varmasti ainakin jotain muuta..
Katsotaan.
