lauantai 10. toukokuuta 2008

minä olen liikennevalo

liikennelauluja lapsille ja lapsenmielisille

vantaan kamarikuoron hupaisa
lastenkonsertti

annantalossa
tänään
klo 13
ja
klo 15

ja

torstaina

vernissassa
klo 18.30

liput 5

tervetuloa!

perjantai 9. toukokuuta 2008

muistakaas ihmiset painaa sitä save-nappia, kun olette koko päivän jonkun duunin kanssa ähränneet. että sitten eivät katoa tuntien työt, kun kone kaatuu.

niin, että tuli sitten ihan sopiva tauko kirjottaa ja kertoa, mitä mielessä liikkuu.

täällä maaseudun rauhassa tuo micra teippeineen herättää huomiota. ihmiset kysyvät, mikä tuo on, miksi se on minulla ja miksi siinä on nuo teipit. ihan vieraatkin ihmiset.

stadissa noita teipattuja, kaikenlaisin mainoksin koristettuja menopelejä on sen verran enemmän, että kukaan tuskin päätään kääntää. paitsi se viereen valoihin pysähtynyt komeaprofiilinen moottoripyöräilijä, mutta tietenkin toivoin, että se vilkaisi minua eikä autoa.

olen kehittänyt dilemman siitä, kuinka mikkiksellä nyt tulisi ajaa. tiedättehän, jos törttöilen, kuka tahansa voi käydä kurkkaamassa kylkeen teipatusta osoitteesta, kuka se töpeksikään.

pitäisikö ajaa rauhallisesti nautiskellen, soitella kepeää kevyttä keskipäivän ratoksi ja hyräillä huolettomasti mukana? hitaasti ja vähän kaduntukkeena elvistellen?

vai pitäiskö ajella silleen reteesti ja kurvaillen, kuin cool ja hot kissakuski keskustassa? arskalasit päässä ja valoihin pysähtyessä aina makeesti vähän lisätä huulipunaa tai korjailla puuteria? soittaa täysiä subbarit pomppien jotain trendikästä ja päheetä?

vai sitten silleen raskain kaasujaloin, vähän nopeusrajoituksia nuollen ja liikennesääntöjä suoristaen, huomiota herätten ja renkaat kirskuen?

niinpä niin.

kumpi ompi parempi
sänky vaiko seslonki
koittanut oon kumpaakin
ja sänky oli parempi.

torstai 8. toukokuuta 2008



tänään minä ja mikkis kurvailemme pönden sijaan stadissa.

todistin aamulla, että mikkiksen takakonttiin mahtuu ruumis.
sulloin sinne ladakuskin avustuksella kolmekymmentä työmaakypärää jätesäkissä. yhteensä niiden tilavuus vastaa hyvin ravittua, lyhyenlähtää mieshenkilöä.

takapenkille mahtuu kuin mahtuukin lastenpyörä, jossa on apupyörät paikallaan. kyllä, suojasin penkin.


ja koska tämä micrablogi on ennenakaikkea tyyliblogi, laitan tähän kuvan itse itselleni hommaamastani äitienpäivälahjasta.























eikös olekin hienot!? kotimaiset, eettiset ja stylet.


muutakin asiaa tyylistä mulla on. nimittäin se, että en käsitä sitä, että tässä kaupungissa pitää viiskymppistenkin sulloutua liian pieniin ja kapealahkeisiin stretseihin, koska ne on nyt muotia. kukaan ei mieti sitä, että niissä perä näyttää suunnilleen valtamerialukselta. ja pohkeet itäsaksalaisen jalkapalloilijan omilta, jos siihen on taipumusta.

enkä mä sitäkään ymmärrä, että 80-luvulta pitää tuoda kaikki kammottavimmatvaatehullutukset muotiin. mutta se on ihan oman kirjoituksen paikka.

ja tyylistä sekin, että ihmisen saattaa tehdä määrättömän iloiseksi se, että tilaa summamutikassa ennenkokemattomasta kataloogista postiennakolla kaksi paitaa, jotka verhoavatitäsuomalaisen rotuvalion yläruumiin riittävän peittävästi ja riittävän tyylikkäästi ilman kirkonkelloefektiä. hoo!



J.K.
kuulin äsken, että kokelaat, pyrkijät, sibelius-akatemian kansanmusiikin osaston wannabeet huhuavat keskenään, että minä olisin lautakunnassa ensi viikolla alkavissa pääsykokeissa. wtf?! mistä ne semmoista on keksineet? tai totta, saatanhan mä ollakin, mutta kukaan vaan ei ole mulle muistanut kertoa. mä olenkin sitten norsunperä naamassani siellä, jos sinne joudun. ja niin ilkee, ettei ole ennen nähty. (ei vainen. mä olen tosi lempee ja kiva.)

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

enhän?

mä olin kerran sijaisena ala-asteella. tai olen mä ollut montakin kertaa, mutta sillä kerralla taas, josta kerron.

se oli pikkuinen kyläkoulu, jossa oli yhdysluokat. olin sopinut varsinaisen opettajan kanssa, että saan opettaa mitä haluan, kun kerran mulla on tämmöinen erikoisalue hallussani ja mitä sitä nyt parissa päivässä tuommoiset eka-tokaluokkalaiset ehtivät. muuta kuin elää täysillä.

opetin aamutunnilla isompia penskoja ja niillä luki sinä päivänä että liikuntaa ja musiikkia, niin mäpä keksin, että pannaan katrilliksi. siinä kun yhdistyvät molemmat. itse lauloivat tanssimusiikin ja tanssivat. tunti meni mukavasti.

välitunnilla eka-tokaluokkalaiset pojat olivat kuulleet, että siellä tanssitaan. hyi olkoon, tanssitaan! tyttöjen hommaa. kun tunti alkoi, ne tulivat mun luokse kädet puuskassa ja sanoivat, että mähän en poika tanssi. mä en sitten yhtään tanssi. enkä tytön kanssa varsinkaan. sanoin, ettei tartte tanssia, että pelataan vaan.

puolitoista tuntia ne jannut jaksoivat tanssia katrillia. aina uudelleen ja uudelleen, poikaparissa silmät kirkkaina ja vakavin ilmein painelivat. ja lauloivat suoraa kurkkua samalla. kun yritin, että lopetettais jo, ne halusivat aina lisää. ope ei lopeteta vielä, eihän?!

sitten se oli jossain vaiheessa pakko lopettaa, kun hiki valui silmiin ja sukanpohjat sauhusivat.

kysyin niiltä pojilta sitten, että miten se oli, pitiks teidän tanssia vai ei? ne kirkkain silmin katsoivat mua ja sanoivat, että eihän tää ollu tanssia, eihän ope?.

voi kun osaisi itsekin tehdä kaikki työhönsä liittyvät tylsät jutut niinkuin ei tekiskään.

enhän mä täyttäny matkalaskukaavaketta, enhän? eihän tää ollut apurahan hakemista, vai? en kai mä käyttänyt koko päivää puhelimessa sopien treenejä, enhän?

maanantai 5. toukokuuta 2008

minä ja mikkis

micra elämässä tukena?

helvetinmoinen aamu.

tytärlaps kolmevee heräsi kuudelta. ei halunnut nukkua. halusi viereen. halusi avata makuupussini ja halusi sen kiiltävämmän ulkopuolen itseään vasten. painoin päätä pielukseen ja tönin ladakuskia sivummalle.

äiti ota korvatulpat pois.

herättiin. tytärlaps ei halunnut näitä sukkahousuja, ei tätä mekkoa. ei halunnut päiväkotiin. halusi äidin viemään, vaikka isä oli jo ovenraossa. halusi syliin, pusun, ei halunnut, halusi, ei halunnut halusi. ja huusi tietenkin kuin teuraaksi vietävä.

seisoin suihkussa vartin ihan puuduksissa.

leipä oli loppu. onneksi oli kahvia.

printteristä oli muste vähissä ja mun piti just tulostaa jatkotutkintoseminaarilaisille kilometri matskua, kun pitkästä aikaa olin luvannut työni vaihetta esitellä. voihan virka sentään.

ladakuskin työhuoneen printteri toimi. tympääntyneenä se tulosti mulle sen kilometrin.

mainostoimiston sanna soitti ja kertoi eksyneensä, ajaneensa vartin harhaan. en sitten ehdikään sinne seminaariin. no mikäs tässä. tekstari professorille, että myöhästyn.

lopulta micra kurvasi pihaan ja lähdettiin. opettelin ajamaan sillä automaatilla. onneks oli muistikuva aiheesta.

mikkis kiisi motaria rasvattuna salamana ja ehdin kuin ehdinkin.

onneksi pitskun kyläkirkolla on avoin verkko. täällä istun nyt, kuuntelen analyysiä, juon kahvia ja bloggaan. ei hullumpaa sittenkään?

tästä se viikko mikkiksen tukemana lähtee.

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

LUANNIKAST REISSU

On aika jättää hyvästit. Hopeinen kuljettaja luovuttaa tänään Hopeanuolen.

Pääsin käymään viikonloppuna Raumalla eli Suomen Monacossa. Olen sieltä kotoisin ja olen ylpeä siitä. Se on aiwan mahtava paikka. Raumalla pitää ainakin käydä syömässä jäätelöä Kanaalin varrella ranskalaisilla portailla ja käydä shoppailemassa Busstop -kaupassa.

Lapsuuden ystävilläni oli myös viikonloppuna syntymäpäivät Raumalla. 6 ihanaa ja rakasta ystävää täytti 150 vuotta. En näe heitä tarpeeksi. Hopeanuoli mahdollisti sen, että pääsin tapaamaan heitä. Kiitos siitä.

Kauluspaita Zara / Housut ja harmaat sukat H&M / Vyö Hugo Boss / Kengät Bianco / Aurinkolasit Dolce & Gabbana

Kuvassa Hopeinen kuljettaja, Hopeanuoli ja Kiikartorni Raumall. Kiitoksia kuvaajalle Aavalle.