Micra Cuts

tänään minä ja mikkis kurvailemme pönden sijaan stadissa.

todistin aamulla, että mikkiksen takakonttiin mahtuu ruumis.
sulloin sinne ladakuskin avustuksella kolmekymmentä työmaakypärää jätesäkissä. yhteensä niiden tilavuus vastaa hyvin ravittua, lyhyenlähtää mieshenkilöä.

takapenkille mahtuu kuin mahtuukin lastenpyörä, jossa on apupyörät paikallaan. kyllä, suojasin penkin.


ja koska tämä micrablogi on ennenakaikkea tyyliblogi, laitan tähän kuvan itse itselleni hommaamastani äitienpäivälahjasta.























eikös olekin hienot!? kotimaiset, eettiset ja stylet.


muutakin asiaa tyylistä mulla on. nimittäin se, että en käsitä sitä, että tässä kaupungissa pitää viiskymppistenkin sulloutua liian pieniin ja kapealahkeisiin stretseihin, koska ne on nyt muotia. kukaan ei mieti sitä, että niissä perä näyttää suunnilleen valtamerialukselta. ja pohkeet itäsaksalaisen jalkapalloilijan omilta, jos siihen on taipumusta.

enkä mä sitäkään ymmärrä, että 80-luvulta pitää tuoda kaikki kammottavimmatvaatehullutukset muotiin. mutta se on ihan oman kirjoituksen paikka.

ja tyylistä sekin, että ihmisen saattaa tehdä määrättömän iloiseksi se, että tilaa summamutikassa ennenkokemattomasta kataloogista postiennakolla kaksi paitaa, jotka verhoavatitäsuomalaisen rotuvalion yläruumiin riittävän peittävästi ja riittävän tyylikkäästi ilman kirkonkelloefektiä. hoo!



J.K.
kuulin äsken, että kokelaat, pyrkijät, sibelius-akatemian kansanmusiikin osaston wannabeet huhuavat keskenään, että minä olisin lautakunnassa ensi viikolla alkavissa pääsykokeissa. wtf?! mistä ne semmoista on keksineet? tai totta, saatanhan mä ollakin, mutta kukaan vaan ei ole mulle muistanut kertoa. mä olenkin sitten norsunperä naamassani siellä, jos sinne joudun. ja niin ilkee, ettei ole ennen nähty. (ei vainen. mä olen tosi lempee ja kiva.)