Hurmoksessa Hopeanuolesta!!!

Torstai-iltana ajoimme kotoa Mäntsälään niin surkeassa säässä että huh hei. Ihan kuin oisi märässä juuttisäkissä pyörinyt ympyrää. Uudella lahdentiellä kun ei ole juurikaan valaisimia vaan ajetaan pimeässä luottaen ajovalojen voimaan. Vettä satoi, tuuli, kamikaze-autoilijat painelivat helevatan moista nopeutta vasenta kaistaa pitkin. Yksi läheltäpiti- tilanne nähtiin, kun tuollaisella vauhtiviikarilla unohtui ohitustilanteessa katsoa että onko siellä viereisellä kaistalla toinen uuvatti kaasu pohjassa... Olihan siellä. Onneksi on tapana pitää pitkät tuvavälit...

Nämä kaksi keskustelee. Brunolla on tapana mummollassa taantua pikkukoiran tasolle; se kuseksii nurkkiin. Toivottavasti Vatsansisäinen oppii paremmille tavoille...

Mummolassa käytiin ja tuntuu että siellä taantuu aina pikkulapsen tasolle. Saa ruokaa, lämpöä ja rakkautta ja voi olla ihan avuton. Saunaankin päästiin. Oli ihana reisu, kertakaikkisesti.

Tänä viikonloppuna pitäisi päästä sinne Ikeaan, käydä SinCitystä ostamassa ystävälle 30-vee synttärilahja sekä syödä take-out ruokaa.

Hopeanuoli on muuten IHANA ajaa. Se kulkee lähestulkoon ajatuksen voimalla ja vinkuu kun yrittää pakittaa tolppaan. Sen saa väännettyä työpaikan parkkiksille lääkäreiden mersujen väliin niin, että ei löydä autoaan enään iltapäivällä ( kokeiltu on...)

Brunolle tuli uni todella nopeasti kun päästiin kotia kohden. Auton takapenkiltä kuului vain tasainen tuhina... Mummolassa kun tunnetusti saa riehua!

Lisää höpötystä ja kuvia tulossa, nyt on vähän sellainen perjatai-kooma fiilis. Sintti potkii mahassa ja minä mietin onko riisikebab parempi vaihtoehto kuin iskender - vai pitäisikö käydä mäkkärin kautta? Elämän suuria kysymyksiä.

Ihanaa viikonloppua kuomat!

aika pähee!

Heissan Micraväki!
Nyt on sitten vuorossa vähän erilainen bloggaus, joskin Ikeaan meinataan mekin mennä (autosta löytyi jo kolmen Iksun pikkukynää!!!)
Mä en oo tyylikäs sanan varsinaisessa merkityksessä, en omista saappaita- pelkkiä lenkkareita ja tennareita sekä 80-luvun Nokialaiset, tukka on usein kuin harakan persaus ja naamasta voi todeta että ei se pa*ka pöyhien parane vaikka yrityksen puutteesta ei voi rokottaa. (Nämä toteamukset liittyen ehkä siihen että Blogia on minua ennen kirjoittanut monta nuorta, nättiä ja näpsäkkää mimmiä - muotibloggaajia, eli ehkä pieni kriisinpoikanen iski!)
Minä olen oma rääväsuisen reipas itseni, sisäisesti hemaiseva, naimisissa oleva parin karvan alle kolmenkymmen oleva väkertäjä. Mitäs minä sitten kirjoittelen? No oikeastaan ihan mitä vaan. Huumorintaju on jotain oudon ja omituisen välistä, mielessä pyörii lähinnä tuo vatsansisäinen Sintti, jaloissa pyörii parsonrusselinterrieri ja kotona oma Rakas aviomies.

"Tuolla vatsakummun sisällä siis elää perheemme pienin lisä."

Mikä ihana mahdollisuus meille, autottomalle pariskunnalle, saada kaara käyttöön viikoksi! Autothan sinänsä on meille rakkaita välineitä, niistä on monenaisia muistoja...

Meillä isännän kanssa ensimmäinen auto oli kirkkaanoranssi huoneistokeskuksen Ooppeli, vuosi oli 2002. Ooppelilla oli vähän ongelma kukkimisen kanssa; takarenkaiden päältä pääsi takaluukkuun. Puhkiruostunut ritsa ja autoista rakkain. Kerran minulla oli mukana hiustenkuivaaja jolla puhaltelin sisäpuolelta jäätyneestä tuulilasista jäitä pois kotipihallamme. Ei mikään kaikkein turvallisin ollut se reissu - eteen ei nähnyt vaikka kuinka pöhelsin. Lopuksi kun rapsutin raapalla jäät pois oli auton sisään tullut lumimyrsky joka sitten lopulta höyrystyi kiinni siihen tuulilasin sisäpintaan ja jäätyi takasin. Mainitsinko että siitä autosta sisätilanlämmitin pamahti jo ekana talvena ja ne ruostereijät eivät varsinaisest lisänneet kuivaa sisäilmaa. Kurakeleillä rapa roiskui sisään hyvin mystisistä reijistä joita ruoste oli koppaan nakertanut...
Minä oikeasti itkin kun jätin sen autoliikkeen pihaan vaihdossa. Siellä ne Macho-autokauppias-rintakarvat kikkuralla-miehet katselivat että taas joku munasarjallinen järjestää showta... Isäntä taisi siinä vaiheessa hiipiä häpeämään jo tuvan puolelle sekä hieromaan kauppoja seuraavasta tulokkaasta.

Sen jälkeen autoksemme siunaantui vuonna -05 jo moderniksikin kaaraksi haukuttava Ford Mondeo, josta moottori sahasi kiinni (kaksi viikkoa ennen häitämme pöytäliinanhakuretkellä) syyskuussa -07 jossain keskellä hornantuuttia. Viiden tunnin matkan jälkeen ja maailman ihanimman hinausautonkuljettajan heitettyä meidät kotiin totesin että nyt saa riittaa peltilehmät (asiassa oli myös tietty budjetillinen näkökulma...) Pöytäliinat jäivät saamatta.
Sen jälkeen olemme nyt jo liki puolitoista vuotta eläneet autotonta elämää.

Joten, teretulemast pikkuketterä (edes hetkeksi), sinua on kaivattu!


Hopeanuoli näillä näkymin singahtaa täältä Helsingin Idästä kohti Hämeenlinnaa, Mäntsälää ja pienempinä matkoina kohti erilaisia take-out ruokapaikkoja. Jaa miksi - no kun vauva tahtoo (enään maaliskuuhun voin tätä tekosyytä käyttää joten nyt on aika pistää kaikki efortti siihen)!!!!
Tänään on vuorossa kiinalainen pöperö.
Palaamme asiaan,
Terveisin Piuku ja Sintti

Oli muuten HYVÄÄ!!! Mulla on neuvolakäynti tän viikon jälkeen,
voi olla tuo paino ikäänkuin noususuhdanteinen!

ps. kello tulee 19.00 ja Sintillä (minulla) on kupu täynnä. Vitsit että tuo Hopeanuoli menee vikkelään! Yhden källin vetäsin kun meni vaihteet (no daa, siinähän sellaista ei ikäänkuin ole) ja pakit (se R- niinkuin Reverse -niinkuin peruutus) ja kaikki sekasin kun piti silleen vikkelästi kääntää auto.. Hohhoijaa. Aika vikkelä. Toooosi vikkelä! (ehjä - kuitenkin!)

Niin ja vielä: KÄYTTÄKÄÄ HYVÄ IHMISET HEIJASTIMIA LIIKKUESSANNE ULKONA HÄMÄRÄLLÄ JA PIMEÄLLÄ!!!

Viikon 46 Micra Cuts Tähti

Kiitos Jenni! Micra on matkannut takaisin Lapista Helsinkiin, ja seuraavan viiden päivän ajan Micra Cutsissa bloggaa Piuku.

Luvassa alle kolmekymppisen vauhdikkaan rouvashenkilön arkea. Micran lisäksi matkassa on myös vatsansisäinen asukki, joten saanemme lukea pikkuisen Hopeanuolen soveltumisesta vauvatarvikkeiden hankintaan.

Piukun blogia Vinkeä Väkkyrä pääset lukemaan täältä.

Tervetuloa bloggaamaan Piuku!

hei hei micra!

Taitaa olla aika hyvästellä Micra ja ihana yhteinen viikkomme! Micra onkin ollut kovassa käytössä, tosin mitään maatajärisyttävää emme ole tehneet sitten Haaparannan reissun. Korvaamaton apu ja helpoitus se on kuitenkin ollut. Olen aivan ihastunut<3 Kiitos ihan hurjasti Nissanin porukalle!

Seitsemän maissa vien siis pikku apurini juna-asemalle, josta se käsittääkseni matkaa seuraavan onnekkaan luo? Hui, mitenhän enään pärjään ilman automaattivaihteita... heh, mutta sen verran sanon että myös isäni piti Micran näppäryydestä, joten eihän sitä koskaan tiedä vaikka joskus tulevaisuudessa pääsisin sellaista vielä ajamaan ;)



Nirppukin ehti nautti Micrasta


Hei hei Micra ja hauskaa viikkoa myös seuraavalle micrailijalle!



ps. jos haluat seurata ajatuksiani jatkossakin, klikkaa itsesi tänne!