Uusi kuski ratissa

Hopeanuoli on saapunut Kangasalle! Micran meille toimittaneella Mikaelalla oli pitkä ajorupeama Suomen toiselta puolelta ja Tampereella kuulemma Hämeenkatua sahattiin eestaas niin monta kertaa että blogin osoite on iskostettu lukuisten ohikulkijoiden tietoisuuteen. Mutta niin vain saatiin auto kunnialla perille ja tuossa ulkosalla se nyt sitten nököttää.


Eli siis tervetuloa, minä olen Pinserin Sami, ja toimin viikon ajan blogin vierailevana kirjoittajana. Uusien lelujen testailu ja niistä kirjoittaminen on harrastukseni, joten jatketaanpa samaa rataa täälläkin! Vuorossa siis viikon mittainen lelutesti, päätähtenä Nissan Micra. Ja joukossa ehkä muutakin tarinaa.

Aloitetaan vaikka ensivaikutelmilla. Micra vaikutti pieneltä ja olinkin hieman huolissani että mahtuuko tällainen komea aikuinen mies sisään laisinkaan. Vaan yllätyinpä iloisesti: sisätilat olivat ihan sopivat ja pääntilaa oli jopa runsaasti. Kun vertailee vieressä majailevaan Pinserimobiiliin (kuvassa), ei se nyt niin kovin pieni ollutkaan. Tavaratilaan kurkistaminen tosin nauratti ihan pikkuisen (golfbägi ehkä mahtuu mutta eipä paljon muuta).

Autossa oli muutamia heti bongattuja erikoishienouksia: Hands-free-avaimen ansiosta avaimen voi unohtaa taskunpohjalle (tosin käynnistys hoituu avaimen näköistä ja tuntuista vipua vääntämällä, mikäs juttu tämä nyt oli), autoradio väittää osaavansa jutella kännykän kanssa (en vielä kokeillut) ja vaihteisto oli mallia automaattinen (aina mainio juttu). Ensiajelut tehtiin viime aikoina perinteeksi muodostuneeseen Marusekiin. Totti joutui jäämään kotiin ihan siltä varalta että joku seuraavista Micran kuljettajista sattuisi olemaan allerginen koirille.

Rauhalliseen dieseliin tottuneena 1,4-litrainen bensiinimoottori yllätti pirteällä ärinällään ja isolle tielle rampista tultaessa kaasun polkaisu sai aikaan kerrassaan mahtavat ralliauton äänet. Punastuen katsoin taustapeilistä mahtoiko perässä ajaneen bemarin kuskia yhtään naurattaa. Myöhemmin sain jo ensimakua pikkuauton syndroomasta: erään Skoda-kuskin oli suoranainen pakko päästä pikkukirpun ohi. Kunhan tästä päästään lähipäivinä moottoritielle asti, saadaan vielä nähdä miten paljon reippaasti etenevä pikkuauto käy äijien itsetunnolle. :-)

Pikkuinen Micra on ihan omiaan kaupunkiautoksi, erityisesti automaattivaihteilla varustettuna. Kun pysähtyminen ja liikkeellelähtö eivät vaadi vaihdekepin veivausta, tulee risteyksestä toiseen lipuminen paljon leppoisammaksi ja huomaa olevansa jalankulkijoillekin aivan erityisen kohtelias.

Takaisintullessa kesäistä maalaistietä mutkitellessa Micra totesi yllättäen: "piip". Äänelle ei löytynyt heti selitystä ainakaan niistä asioista mistä tiedän jo pikakokemuksella Micran piippailevan (käsijarru, peruutustutka, avaimen läsnäolo, ylinopeusvahti) eikä niistäkään mistä autot yleensä piippailevat (polttoaineen loppuminen, oven aukeaminen, valojen päälle unohtaminen, vikavalojen syttyminen), joten äännähdys jäi mysteeriksi. Ehkä se selviää lähipäivinä.