Mainoskatkon uusinta viikon 34 blogipostauksiin liittyen:

Mitä on itä-suomalainen look? Vastaus on nähtävillä Juliana Harkin, Liisa Jokisen ja Salli Raesteen ideoimassa ja toteuttamassa East Side Stories -valokuvanäyttelyssä. Kuuden päivän matka Itä-Suomeen ja tuloksena näyttely, jonka pääosissa tavalliset ihmiset tyyleineen. Näyttelyssä mukana myös East Side Collection, eli vaatteita matkan varrelta.

Myymälä2, Uudenmaankatu 23, Helsinki
20–26.9.2008

KIITOS PALJON, ANTEEKSI VÄHÄN.

1400 kilometriä ja kolme polttoainetankillista myöhemmin olen tyypannut Teletapin. Kuten kunnon testeissä yleensä, on aika antaa risuja ja ruusuja. Ranskalaisin viivoin.

Kiitämme:
-kaupunkiajettavuutta
-pehmeästi vaihtavaa automaattilaatikkoa
-sympaattista yleisilmettä
-varustelua (automaattivaihteet, ESP-ajonvakautusjärjestelmä, ilmastointi, Bluetooth-liitännällä varustettu audiojärjestelmä ja koko joukko fiinejä kikottimia)

Moitimme:
-minimaalisen pientä tavaratilaa
-älyavainta (turhake, joka sanoi työsopimuksen irti heti ensimetreillä)
-vähäistä vääntöä ja pieniä hevosvoimia
-epäloogista tuulilasinpyyhinten säätöviikseä (vrt. mikä tahansa saksalainen auto)
-vakionopeussäätimen puutetta
-pikkuautoksi varsin korkeaa kulutusta

Muutoin Micra on varsin lystikäs lelu. Omaan käyttöön en varmastikaan sellaista hankkisi, sillä päivittäiset ajokilometrit ovat sen verran suuret, että ne mieluummin istuu vähän tukevamman ja tehokkaamman auton ratissa. Kahden koiran taloudessa myös tavaratilan koko on auttamattomasti liian pieni. Vain toinen koirista olisi mahtunut kyytiin ja sekin ilman häkkiä. Myös polttoaineen kulutus jäi hieman vaivaamaan. 1400 kilometriä maantieajoa, josta alle 50 kilometriä moottoritiellä ja silti keskikulutus tuolla matkalla nousi yli 6,5 litraan sadalla kilometrillä. Vertailun vuoksi voin kertoa, että 300 kiloa painavampi VW Golf Variant 1.9 TDI syö allekirjoittaneen ja aviomiehen ohjastamana keskimäärin 5,1 litraa vastaavassa ajossa. Hevosvoimia kyseisessä autossa on 12 enemmän kuin Micrassa ja vääntöä perstuntumalta veikattuna melkein tuplaten.

Pikkunäppäräksi kauppakassiksi Micra tosin kelpaisi meillekin, varsinkin jos asuisimme vielä Kehä III:n sisäpuolella.

Mutta sitten asiasta painekattilaan. Muistatteko kun manasin itselleni huonoa tuuria viikko sitten vitsailemalla että toivottavasti palautan Micran ehjänä koeajon jälkeen? Meinasi nimittäin käydä köykäisesti viime yönä.

Kun aamuyöllä kahden ja kolmen välillä suhaa kodin ja kustannuspaikan väliä, niin viimeisenä sitä siinä unenpöpperössä mitään yllätyksiä kaipaisi.

Sehän ei tietenkään estänyt kahta hirveä ryykäämästä kaistalle.

Jos Teletapissa ei olisi ollut ESPtä, niin veikkaanpa, että tänään olisin ollut luovuttamassa hieman erinäköistä Nissania takaisin viikon koeajon jäljiltä. Tai sitten en olisi ollut. Ollenkaan. Vajaa satanen lasissa, aikaa saada auto täysin pysähdyksiin alle kolme sekuntia. Ei siinä jarrua enää paineta. Pyritään minimoimaan vahingot.

Silmissä ei suinkaan välähtänyt elämä filminauhana, vaan ensimmäinen ja ainoa ajatus oli, ettei laina-autoa nyt jumalauta sovi lunastukseen laittaa.

Vastaantulevien kaistan ja pientareen kautta tiukalla ohjausliikkeellä, ensin hieman jarruttaen ja sitten kaasupoljinta konetilan puolelle runtaten ja a vot! Rauhallisesti rullaten ensimmäiselle bussipysäkille, ulos autosta ja tupakka palamaan. Ei vekkejä autossa, eikä kuljettajassa, vaikka pumppu oli hirttää kiinni silkasta kauhusta.

Yhdelläkään taloutemme kolmesta saksalaisesta matalalentokoneesta väistö ei tasan tarkkaan olisi onnistunut. Viimeistään siinä kohtaa, kun kuskin puolen renkaat karahtivat soraiselle pientareelle, olisi menty metsään ihan kirjaimellisesti, sen verran tuppaavat puskemaan ohjausta.

Nissan - Turistin Volkkarit. 6-0.

Kiitoksia kuitenkin Nissanille ja Tiimille, että uskoitte Teletapin haltuuni. Oli varsin hupaisaa kengittää vaihteeksi vähän eksoottisempaa kalustoa!

Turvallista matkaa!

Kati aka Turisti

TELETAPIN TEEMABIISI

Koskapa tykkään nelipyöräisistä melko lailla enemmän kuin esimerkiksi vaikkapa kaurapuurosta, on minulla ollut tapana mietiskellä jokaiselle ajamalleni autolle auton tunnelmaan ja olemukseen sopiva teemalaulu.

Kahdelle saksalaiselle matalalentokoneellemme olen omistanut tämän pätkän. Siitäkin huolimatta että toinen on diesel.

Sunnuntaiajelulla kera vuosikerta-Kuplan kuuntelen aina tätä.

Kun erään kerran ajelin vanhaa Trabantia pitkin poikin Unkaria, pyöri mielessäni tämä.

Ja kun suhasin Irlantia päästä päähän vuosikerta-Camarolla, niin luonnollisestikin luukutin stereoista tätä.

Tänään ajelin Karjaalle ja Kytäjän kautta takaisin Teletapilla ja radio sattui soittamaan tämän.

Sopi mielestäni tunnelmaan kuin nyrkki silmään, varsinkin kun tiellekin oli vedetty ihkauusi ja ah-niin-sileä asfaltti. Pakko kai myöntää, että tykkään tuosta nelipyöräisestä pikku turhakkeesta, vaikkei sen takakonttiin mahdukaan kahta koiraa ja kolmea ostoskassia.

NIUHO AKKA

Vaikka väitetty maailmanloppu ei sitten tänään tullutkaan, niin allekirjoittanut suhasi kyllä pitkin pääkaupunkiseutua tukka putkella kuin maailmanlopun edellä.

Töihin-lääkäriin-töihin-tukkuun-kotiin-töihin-kouluun-kauppaan-kotiin.

En oikein tiedä pidänkö Teletapin maantieajo-ominaisuuksista. Jos se olisi minun, niin ensitöikseni vaihtaisin ainakin nuo leveät ja matalat nakit vähän järjellisempiin. Säästäisin polttoainetta ja tärykalvojani.

Micra on pieni ja köykäinen kulkupeli. Sen renkaat eivät välttämättä tarvitse olla kokoa 185/50-16''. Vannekoko on siedettävä tuollaisenaan, mutta renkaan leveys ja matala profiili eivät ole omiaan tekemään ajosta järin nautittavaa. Ei etenkään jos kilometrejä tulee mittariin päivässä yli kaksisataa. Eikä etenkään jos ne kilometrit ajetaan pääkaupunkiseudun hävyttömän kurjilla asfalttipinnoilla, jotka ovat surkean ylläpidon ja silkan idiotismin ansiosta karheat ja urista muhkuraiset. Vähemmän leveyttä nakkiin ja viisitoista milliä lisää profiilia, niin korvat eivät soisi tilliä Helsinki-Nurmijärvi pikataipaleen jälkeen.

Positiivista tosin on se, että vaikka Micra ei mikään tykki olekaan, niin hyvin sillä pysyy muun liikenteen mukana, enkä itse ainakaan ole vielä törmännyt muita kuskeja vaivanneeseen ongelmaan, että isommat paahtavat reikä otsaluussa ohi vaikka väkisin. Tosin tähän kohtaan todettakoon, että minulla on todistetusti keskimääräistä raskaampi kaasujalka ja poliisikin siitä jaksaa aina aika ajoin muistuttaa. Ja ihan syystä.

Mutta se rengasmelu!

Niille, jotka eivät mahdollisesti nihkeilyäni ymmärrä, voin hieman valottaa syitä kranttuiluuni. Istun perskohtaisesti kuskin jakkaralla joka vuosi keskimäärin 60 tuhatta kilometriä. Jos tuon matkan ajaa keskimäärin n. 90 kilometrin tuntivauhtia, se tekee noin (hui helvetti!) 666 tuntia autoilua vuodessa. 666 tuntia on liki 28 vuorokautta. Neljä viikkoa. Yötä päivää. Työviikkoina laskettuna se olisi melkein 18 viikkoa, eli neljä ja puoli kuukautta, olettaen, että viikossa saisi kaksi vapaapäivää.

Se on aika paljon. Enemmän kuin tavallisella duunarilla keskimäärin.

Mutta siinä neljän ja puolen kuukauden rupeamassa on puuteroimatonkin ahteri sen verran kovilla, että autolta vaatii tiettyjä ominaisuuksia.

Rengasmeluun ja leveiden renkaiden tuottamasta ylimääräisestä kitkasta johtuvaan ylimääräiseen polttoaineen kulutukseen voi tosin vaikuttaa hyvin helposti itse. Lääke löytyy rengasliikkeen varastosta.

Vaan kun tuo Teletappi, joka kaikesta huolimatta alkaa vähitellen sydäntäni sulattelemaan, ei ole minun.

Hö.

TELETAPPI

Siinä minä olin, keskellä synkkää syysyötä iskemässä Micraa tulille, kun tuli tenkkapoo.

Älyavaimesta hyytyi paristo.

Kello naksutteli menemään aamukolmea ja alkoi olla kiire kustannuspaikalle huttua keittelemään. Ei starttaa. Ei kirveelläkään, eikä minulla ollut aikaa jäädä opiskelemaan analogisen avaimen esiin kaivamista älyavaimen syövereistä.

Onneksi vieressä seisoi uskollinen sotaratsu, saksalaisen insinööritaidon kliimaksi.

Työmatka sujui siis totuttuun tapaan farkkudieselin puikoissa.

Ilta-ajelulle sentään pääsin, kun käyttöoppaasta tavasin ohjeita sen perinteisen avaimen käyttöön.

Tyypitin Micraa Nurmijärven ja Vihdin pienillä sivuteillä. Kikkailin menemään ESPillä ja ilman, hain ohjaustuntumaa sateen liukastamalla öljysoralla ja revin irti kaiken mitä nyt nuhaisesta ykspistenelosesta irti saa.

Ja saahan siitä, jos ei ole tolkuton hoppu. Tai jos on ja ei niin välitä kiljuvasta kierroskoneesta ja varsin hervottomasta rengasmelusta. Ajonvakautusjärjestelmä tekee tosin mielestäni ohjauksesta harvinaisen tunnottoman ja liukkaalla, mutkaisella tiellä tunnoton ohjaus pakottaa harkitsemaan kahdesti miten kurvista ulos tullaan. Ilman ESPtä ohjaustuntuma parani huomattavasti, mutta samalla kertaa kyllä muisti ajavansa lyhyen akselivälin autolla. Meininki muistutti ruohonleikkurin moottorilla varustettuja lastenrattaita.

Taajamassa Micra, jonka lievästi tragikoomisesti sijoitellun radioantenninsa vuoksi ristin Teletapiksi, toimii kuten pikkunäppärän kaupunkiauton pitääkin. Kevyt ohjaus ja lyhyt akseliväli tekee auton pyörittelystä todella helppoa, vaikkakin automaattilaatikko autoa aika lailla laiskistaakin. Henkilökohtaisesti preferoin manuaalivaihteistoa. Micran hyväksi on tosin todettava, että pienestä koneesta ja nelipykäläisestä automaatista huolimatta vaihtaminen on erittäin sulavaa, eikä esimerkiksi VW Polon perinteiselle automaatille ominaista nykimistä ilmene oikeastaan ollenkaan.

Ei siis välttämättä mitenkään negatiivinen ajokokemus, vaikka äärimmäisen skeptinen alkuun olinkin.

Huomenna sitten kovaa maantieajoa.

Aamuyöllä kolmen aikaan kokeillaan paljonko Teletapista irtoaa tehoa moottoritiellä.

SYÖN SANANI

Nythän on niin, että joskus kymmenisen vuotta sitten vannoin eräälle Nipponin nelipyöräisiä kaupittelevan isän komealle pojalle, että vaikka naimisiin menisimme, niin silti en riisikupilla ajaisi.

Ville, minä syön nyt sanani, vaikkemme koskaan menneet edes kihloihin.

Kaksitoista vuotta saksalaisten autojen ratissa ja nyt ne tahtovat minun ajavan Nissanilla. Todella pienellä Nissanilla.

Ja minähän ajan.

Minä olen niitä harvoja naisia, jotka rakastavat autoilua. Minulla itselläni on niitä kolme. Kaksi VW Golfia ja yksi vuosikerta-Kupla. Kaksi ensin mainittua kiidättävät minua ja Miestä töihin, harrastuksiin, illanistujaisiin, Pohjois-Savoon ja minne nyt ikinä keksimmekin lähteä. Kuplalla fiilistellään kauniina kesäpäivinä hiljaisilla kyläteillä, vaikka on sillä kerran suutuspäissään tullut Lappiinkin ajettua. Ja takaisin. Alle kolmessa vuorokaudessa.

Nyt se talvehtii autotallissa ja odottaa josko perusteellinen restaurointi pian potkaistaisiin käyntiin.

Se ei kuitenkaan tapahdu tällä viikolla, sillä tällä viikolla minä tyypitän tuon Itämaan Ihmeen, jonka joku toinen toivottavasti saa ensi viikolla omaan käyttöönsä.

Ehjänä.

Viikon 37 Micra Cuts tähti

On aika sanoa kiitokset Minnille ja esitellä viikon 37 Micra Cuts tähti.

Nurmijärveläinen Kati kirjoittaa blogia Turisti, jonka hän määrittelee henkilökohtaiseksi päiväkirjakseen, jonka kirjoitukset eivät koskaan ole olleet järin asiapitoisia, saati sisältäneet muuta kuin kärkeviä mielipiteitä ja pieniä tuokiokuvia jokapäiväisestä elämästä.

Teräväkielisen Katin hauskaa blogia pääset lukemaan täältä