Keskimääräistä kehnommat

Mätkähtäessäni olkapää edellä katuun ensimmäinen aistimus kivun lisäksi on hämmästys: mikä minua on tönäissyt, vaikka olen erityisesti ulkomailla hyvin varovainen jalankulkija? Kumoonajaja jatkaa matkaansa pysähtymättä, vaikka makaan liikkumatta ajotien reunassa. Sairaalassa santarmi tulee kertomaan, että törmäilijä on saatu kiinni ja hänet on pistetty putkaan.

Seuraavalla viikolla ranskalaisella poliisiasemalla tarina kehiytyy auki: kuski on ensimmäisen autonsa salaa isältään ostanut parikymppinen putkimies, joka on onnistunut kaahaamaan jalankulkijan kadunlaidasta kumoon näkemättä minua lainkaan ja paennut pelätessään, että "isä suuttuu". Tietysti nostan syytteen. Kaaharipakenija persoonansa mukaisesti ratkaisee ongelman jättämällä saapumatta oikeuden istuntoihin. Joku hänet kuitenkin vielä nappaa, joskus, jossain.

Tarvitaanko ajamisen oppimiseen ja siitä nauttimiseen jonkinlaista lahjakkuutta? Totta kai, muutenhan jokainen meistä voisi halutessaan ryhtyä formulakuskiksi. Pahinta ajokammossa ei kuitenkaan ole oma rajoittuneisuus autoilun suhteen.

Ikävintä on havainto, jonka tekee muiden kyydissä istuessaan: keskimääräistä paremmat kuljettajat eivät todellakaan istu joka ratissa, vaikka useimmat autoilijat kai uskovat olevansa erinomaisia kuskeja. Liian moni on keskimääräistä kehnompi kuljettaja tietämättä sitä itse. (Erityisesti ne lukuisat tyypit, jotka ajavat harmaalla autolla ilman valoja. Luultavasti se liittyy jotenkin toiveeseen olla näkymätön tai jossain ihan muualla.)

Itse olen jättänyt säännöllisen autoilun vuoden päästä ajokortin saamisesta siihen, että siirryn isoon lehteen. Toimituksessa käytetään auton sijasta puhelinta ja äärimmäisen jännittävissä tapauksissa raitiotievaunua. Osastoni peltipurkissa pikkurahan päällä lojuva matkakortti on leimattu viimeksi toissavuonna. Olen helpottunut. Eläköön toimiva joukkoliikenne, varsinkin jos matkat ovat niin lyhyitä, että voi kulkea paikasta toiseen jalan!

Aikaa myöten huomaan, miten moni on laillani tullut hankkineeksi autokoulusta vain erinomaisen kalliin, mutta pitkäaikaisen henkilötodistuksen. Useilla monipuolisesti lahjakkailla ystävilläni on nopeampi mielikuvitus kuin refleksit, ja he tajuavat ja myöntävät sen. Tuttava kertoo saaneensa paniikkikohtauksen ratissa 120 kilometrin tuntivauhdissa. Mitä silloin tehdään? Ajetaan eteenpäin.

Tietysti koulunpenkille voisi aina palata ruostuneita taitoja elvyttämään, ja jotkut niin tekevätkin. Monessako ajotunnilla minusta tulisi rutinoitunut ajaja? Sadassa? Tuhannessa? Valitettavasti en voi peittää huojennustani, kun soittaessani autokouluun käy ilmi, että sieltä ollaan koko viikko koulutuksessa eikä ajotunteja ole tällä viikolla saatavissa.

Illalla on kokous, mutta en edes harkitse lähteväni ajelemaan minnekään. Sen sijaan seison myrtyneenä bussipysäkillä lähes tunnin, sillä aikataulut ovat muuttuneet. Ohi sujahtelee kaikenlaista heiveröisestä mopoautosta hinausvaunuun, joka kuljettaa ruttuun mennyttä kuorma-autoa. Kukaan ei tietenkään tarjoa kyytiä.

Vihreänä suhteeni autoiluun on joka tapauksessa ristiriitainen: toimiva joukkoliikenne olisi paras ratkaisu, mutta sitä kannattaa järjestää vain sinne, missä on joukkoja. Öljyriippuvuus aiheuttaa sotia ja tekee haavoittuvaksi öljyntuottajamaiden taloudelliselle kiristykselle. Ympäristön tila ei todellakaan kohene autoilun lisääntyessä, kuten Pekingin olympialaisten saasteongelmat todistavat.

Toisaalta kuitenkin maaseudulla on mahdollista pitää haja-asutusalueet asuttuina vain henkilöautojen avulla. Keneltä pitäisi yhteisen hyvän nimissä riistää vapaus liikkua omalla (tai pankin omistamalla) autolla? Olisi toki parempi, jos yhä useammat luopuisivat turhista ajeluista, mutta toisaalta olisi väärin ketään siihen pakottaa. Toivoisin myös, että oma ratkaisuni johtuisi enemmän eettisistä syistä kuin pelosta.

Kokoukseen tulijoista puolet on autoillut paikalle. Kyseessä on järjestö, jonka tarkoitus on pelastaa maailma, joten tämä on ollut ympäristön kannalta melko turha uhraus esityslistan sisältöön suhteutettuna. Silti en tunne oloani hyveelliseksi saavuttuani bussilla. Matkaan kului lähes kaksi tuntia kahdenkymmenen minuutin sijasta.

Minua kiukuttaa oma avuttomuuteni. Pitäisikö sittenkin kokeilla ajamista? Automaattivaihteisto on kommenttien mukaan hyvä tapa aloittaa uudelleen. Uskaltaisinko sittenkin?