maanantai 11. elokuuta 2008

Virhe

Inssipäivän aamuna rätkii ensimmäisen rännän. Olen aloittanut autokoulun hyvissä ajoin elokuussa saatuani toimitusharjoittelijan paikan Lammilta. Oppilas on osoittautunut kovapäiseksi, joten opettaja on vaihtunut jo kerran, sen jälkeen kun ylivireä ajokasvattaja on menettänyt hermonsa ja karjunut naama punaisena risteykseen poikittain juuttuneelle tumpelolle. Sen jälkeen leppoisa Matti-setä ja pari muutakin optimistia on antanut minulle ajotunnin toisensa jälkeen.

Vielä koeajon aamuna harjoittelematta on silti yhtä ja toista, kuten taskuparkkeeraus ja peruutus ylipäänsä. Asialle laitetaan itse autokoulun johtaja, isällinen ja karismaattinen herra, hermoista päätellen vähintään entinen hävittäjälentäjä. Hän antaa olennaisen ohjeen: "Nainen kuule ottaa aina yliotteen, näyttelemistähän kaikki on".

Juu, olenhan minä näytellyt peräti Tampereen YT:ssä.

Ohjetta muistellen hallitsen mainiosti polvieni vapinan ja juttelen kepeästi, kun pujottelen autokoulun uudella pikkumersulla tötteröradan läpi ja pehmeistä köysistä koottuun parkkiruutuun. Katsastusaseman pihasta liikenteen sekaan kaartaessa iskee tietoisuus, että tämä auto on nyt minun vastuullani, joten siihen ei saa tulla ruttua, vaikka henki menisi.

"Hieman satelee", inssi ohjeistaa kokelasta Hervannan valtaväylällä, ja pienen etsimisen jälkeen tuulilasin pyyhkijät tosiaan löytyvät hallintalaitteista. "Miksi teitä muuten on useampia?" kysyn muistellen jouluaattoa, jolloin menetin pukkiuskoni. Lahjasäkkiä kuljetti kaksi joulupukkia eikä auttanut, vaikka isä väitti toisen olevan tonttu. "Pitäähän sitä jotain painoa olla takapenkillä kaiken varalta", kuuluu vastaus.

Ajelen päättäväisen hallitusti mutta sisäisesti värjyen eteenpäin. Kaikki menee hyvin siihen asti, kun on aika kaartaa koeajon päätepisteeseen Sammonkadulla. Risteyksessä perä lähtee luistamaan tuoreen loskapatjan päällä ja saan oikaistua auton vasta viime tingassa ennen kuin joudumme vastaantulijan kaistalle.

Samassa näen ensimmäisen ajo-openi tuijottavan tuikein haukankatsein torin laidalta. Hän on tullut todistamaan epäonnistumistani ja ajamaan auton voitonriemuisesti takaisin koululle. Kylmä teräs äänessäni yllättää iloisesti itsenikin.

"Meinasi lähteä luistoon, mutta hallitsin tilanteen."

Tiedän silti reputtaneeni, varsinkin kun en mitenkään tahdo saada autoa tien laitaan sievästi parkkiin. "Kumpaan suuntaan käännetään?" inssi avittaa. "Tähän näin", sanon survaisten rattia, niin että auto on samassa reippaasti vinossa. "No, ilmeisesti toiseen", korjaan komediennen varmuudella. Ylivireä ajokasvattaja seisoo roomalaisen ylimyksen tietäväinen ilme naamallaan vieressä, kun lopuksi valutan auton paikalleen ja moottori sammuu omia aikojaan.

Seuraa pitkä hiljaisuus, kun ajotaitoni katsastaja piirustelee jotain paperiin. Istumme autossa kukin kuunnellen sisäisiä tuntojamme.

"Kai sinut voisi jo päästää yksinään harjoittelemaan", sanoo inssi kuulostaen siltä, ettei oikein usko repliikkiään itsekään.

On tapahtunut virhe, ja saan ajokortin!

5 kommenttia:

MouMou kirjoitti...

Onnea hurjasti! Ihanan elävästi kerrottu tarina/tapahtuma, jännitin koko ajan mukana.:)

Aimo annos kirjoitti...

Siskollani oli kertoman mukaan jonkin aikaa hallussaan lyhimmän inssiajon ennätys. Hän ajoi inssin aluksi liukkaan katsastuskonttorin pihassa liikenteenjakajaan. Kortti heltisi vasta seuraavalla yrittämällä.

Riitta kirjoitti...

Kiitokset kommenteista. :-) Ettepä usko, miten paljon minua ajokammoisena tämä viikko jännittää ... :-)

Olen edelleen ihmeissäni, että inssi meni aikanaan ekalla läpi. Aloittelijan tuuria?

Aimo annos kirjoitti...

Hyvin se menee :)

Riitta kirjoitti...

Aimo, kiitos kannustuksesta. :-)