Hajahuomioiden heiheit ja kiitokset

Olen melkein kasvanut auton takapenkillä. Asuimme Hämeessä ja Keski-Suomessa ja isovanhemmat ja kesämökit olivat Pohjois-Savossa: uinuvat Putaat, Konginkankaat ja Laukaat ovat kovin tuttua maisemaa. Kotomaa tuli kohtalaisen tutuksi muutenkin, koska 70-luvulla oli yleisenä tapana matkailla autolla ristiin rastiin. Yhden kesäloman vietin serkkupojan kanssa kuplavolkkarin takapenkillä Ahvenanmaalla. Turvavöistä ei tuohon aikaan ollut tietoakaaan, joten reviirinämme oli penkin lisäksi myös jalkatila.

Näitä samoja matkustusmuistoja kai halusin neljän päivän pikaretken muodossa tarjota omillekin lapsilleni. Junamatkailu on sujuvaa ja helppoa, mutta junaa ei oikein voi pysäyttää halutessaan. Auton voi. Ajoimme säntillisesti, vielä paljon spontaanimminkin olisi voinut poikkeilla etukäteen suunnitellulta reitiltä. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme suunnistaneet geokätkörastilta toiselle, nyt bongasimme reitin varrelta "vain" viisi kätköä.

Tuhannen kilometrin aikana ehtii törmätä kummiin tyyppeihin.





Micra jatkaa tänään matkaansa, olkoon keli sille suotuisa ja tie edessä avoinna. Toivotan hyviä seikkailuretkiä myös seuraavalle Micra-kuskille!



Erityiskiitokset Juvan Neste Kettulan tytöille, jotka poimivat kännykkäni talteen ja vastasivat siihen, joten osasimme palata sujuvasti hakemaan sitä oikeasta paikasta!