(Kolmas ja viimeinen osa kuvakertomuksestani Märketin majakkaluodolta.)
Satunnaiselle kävijälle Märket saattaa jäädä mieleen kylmänä, tuulisena ja epäystävällisenä paikkana. Pienellä ja karulla majakkaluodolla on kuitenkin myös toinen, rauhallinen ja turvallinen puolensa, jonka pääsee kokemaan vain, jos malttaa uhrata sille hieman aikaa ja kärsivällisyyttä - ja jos onni potkii. Kun kesäinen ilta kääntyy valoisaksi yöksi, tuuli joskus tyyntyy ja meren pauhu laantuu. Ympäröivä maisema ja sen äänimaailma muuttuvat, ja merelliset tuoksut voimistuvat. Jalkojen alla tuntuva peruskallion vakaus ja ympärillä rauhallisesti aaltoileva meren kehto vievät ajatukset pois arjesta ja kadottavat ajantajun. Sellaisena lyhyenä hetkenä on vaikea tajuta miksi koskaan haluaisi olla missään muualla.
Viikkoni Märketin majakalla huipentui läheiseen tuttavuuteen harmaahylkeen kanssa. Koska hylkeet vierailevat luodolla säännöllisesti, olin koko viikon odottanut ja toivonut pääseväni näkemään niitä edes etäältä. Olinkin onnistunut tekemään pari hyljehavaintoa kiikareiden avulla, ja myös satunnaiset merestä pilkistäneet kuonot kielivät hylkeiden läsnäolosta. Eräänä iltana viikon loppupuolella näin muutaman hylkeen vajaan viidenkymmenen metrin päästä, mutta valokuvaamisen kannalta ne olivat harmittavan kaukana. Seuraavana aamuna laskeutuessani majakan portaita huomasin hylkeen luodon eteläkärjen läheisyydessä. Hiivin varovaisesti yhä lähemmäksi kalliolla köllöttelevää veijaria, joka ei onneksi vaikuttanut juuri pelkäävän minua, vaan lähinnä uteliaana tarkkaili kuvauspuuhiani. Välillä se kierähti kyljeltä toiselle, ja pari kertaa se selvästi vilkutti minulle evillään. Mainio tyyppi, kertakaikkiaan!
Lähtiessäni majakalta seuraavana päivänä sää oli tyyni ja meri rauhallinen. Veneen lähistöllä vedestä pilkisti useampi hylkeen kuono. Haikeana jäin miettimään, olikohan yksi niistä kaverini edelliseltä päivältä.
Julkaisen myöhemmin lisää kuvia Märketin majakalta valokuvablogissani taivasalla.net.
maanantai 23. kesäkuuta 2008
Märket 12, pohjoiskoillinen 15
(Jatkoa ennen juhannusta kirjoittamalleni jutulle viikon oleskelustani Märketin majakalla.)
Useimmat tuntevat Märketin korkeintaan radion merisäätiedotuksesta: "Sää rannikkoasemilla tänään klo 12."
Sen lisäksi että Märketin majakkaluoto Ahvenanmerellä on Suomen läntisin paikka, se on myös Suomen myrskyisin paikka. Piskuisia luotoja lukuunottamatta sen ympärillä on vain merta - vähintään parisenkymmentä kilometriä joka suuntaan. Pohjoisessa aukeaa laaja Selkämeri, joka pohjoistuulella mylvii suurella voimalla vasten Märketin rantakallioita. Juuri pohjoismyrskyt ovat Märketin kannalta kohtalokkaimpia, sillä muista suunnista puhaltavat tuulet eivät saa liikkeelle yhtä suuria vesimassoja. Majakan rakennustöiden aikana vuonna 1885 pohjoismyrsky huuhtoi mukaansa kaikki rakennustarvikkeet, ja rakennusmiehet joutuivat pelastautumaan kiinnittäytymällä luodolla sijaitsevaan korkeaan pylvääseen. Pari vuotta majakan rakentamisen jälkeen rakennuksen pohjoispuolelle pystytettiinkin järeä graniittimuuri suojaksi luonnon suunnattomilta voimilta.
Aaltojen lisäksi Märketiä ja sen rakennuksia runnovat talvisin luodon yli ajautuvat ahtojäät. Luodon korkein kohta on vain kolmisen metriä merenpinnan yläpuolella, joten kovalla myrskyllä meri velloo yli luodon peittäen sen alleen lähes kokonaan.
Märketin luoto kuvattuna majakkatornista etelään. Suomen ja Ruotsin raja poukkoilee erikoisen muotoisena pitkin luotoa (ks. Wikipedia). Majakan piha edustalla sijaitsee Suomessa, mutta vasemmalla näkyvä kalliolammikko Ruotsissa. Sen takana näkyvä rantaviiva on kuitenkin taas Suomea. Oikealla näkyvän lahdenpoukaman suu sijaitsee Ruotsissa, mutta perä Suomessa.
Kesäkuu lienee vuoden vähätuulisimpia kuukausia, mutta siitä huolimatta sain kokea kovatuulisen päivän viikon Märketillä oleskeluni aikana. Olosuhteet eivät olleet lähelläkään varsinaista myrskyä, mutta mielikuvituksen avuin pystyin ehkä kokemaan aavistuksen siitä armottomasta meren raivosta, joka koettelee pientä majakkaluotoa syksyn ja talven pohjoismyrskyillä. Tuuli lienee puhaltanut "vain" n. 15 m/s, mutta kovan tuulen jatkuttua yön yli, sen nostattamat tyrskyt synnyttivät aamulla koko luodon poikki virtaavia jokia, joiden yli piti harppoa päästäkseen luodon yhdeltä laidalta toiselle.
Merenkäynti estää usein rantautumisen Märketille, mikä näkyy hyvin tästä aamulla 9.6.2008 otetusta kuvasta. Tyynemmällä säällä ja etelätuulten vallitessa tämä pieni poukama tarjoaa suojaisan rantautumispaikan.
Tällä kertaa tuuli ja tyrskyt eivät aiheuttaneet tuhoja, mutta niiden voima teki minuun suuren vaikutuksen. Sisällä majakassakin olin tuntevinani, miten meri vavisutti pientä luotoa ja sen rakennuksia. Tuulen ujellus nurkissa sai vankkarakenteisenkin majakan tuntumaan heiveröiseltä hökkeliltä luonnon voimien edessä.
Useimmat tuntevat Märketin korkeintaan radion merisäätiedotuksesta: "Sää rannikkoasemilla tänään klo 12."
Sen lisäksi että Märketin majakkaluoto Ahvenanmerellä on Suomen läntisin paikka, se on myös Suomen myrskyisin paikka. Piskuisia luotoja lukuunottamatta sen ympärillä on vain merta - vähintään parisenkymmentä kilometriä joka suuntaan. Pohjoisessa aukeaa laaja Selkämeri, joka pohjoistuulella mylvii suurella voimalla vasten Märketin rantakallioita. Juuri pohjoismyrskyt ovat Märketin kannalta kohtalokkaimpia, sillä muista suunnista puhaltavat tuulet eivät saa liikkeelle yhtä suuria vesimassoja. Majakan rakennustöiden aikana vuonna 1885 pohjoismyrsky huuhtoi mukaansa kaikki rakennustarvikkeet, ja rakennusmiehet joutuivat pelastautumaan kiinnittäytymällä luodolla sijaitsevaan korkeaan pylvääseen. Pari vuotta majakan rakentamisen jälkeen rakennuksen pohjoispuolelle pystytettiinkin järeä graniittimuuri suojaksi luonnon suunnattomilta voimilta.
Aaltojen lisäksi Märketiä ja sen rakennuksia runnovat talvisin luodon yli ajautuvat ahtojäät. Luodon korkein kohta on vain kolmisen metriä merenpinnan yläpuolella, joten kovalla myrskyllä meri velloo yli luodon peittäen sen alleen lähes kokonaan.
Märketin luoto kuvattuna majakkatornista etelään. Suomen ja Ruotsin raja poukkoilee erikoisen muotoisena pitkin luotoa (ks. Wikipedia). Majakan piha edustalla sijaitsee Suomessa, mutta vasemmalla näkyvä kalliolammikko Ruotsissa. Sen takana näkyvä rantaviiva on kuitenkin taas Suomea. Oikealla näkyvän lahdenpoukaman suu sijaitsee Ruotsissa, mutta perä Suomessa.Kesäkuu lienee vuoden vähätuulisimpia kuukausia, mutta siitä huolimatta sain kokea kovatuulisen päivän viikon Märketillä oleskeluni aikana. Olosuhteet eivät olleet lähelläkään varsinaista myrskyä, mutta mielikuvituksen avuin pystyin ehkä kokemaan aavistuksen siitä armottomasta meren raivosta, joka koettelee pientä majakkaluotoa syksyn ja talven pohjoismyrskyillä. Tuuli lienee puhaltanut "vain" n. 15 m/s, mutta kovan tuulen jatkuttua yön yli, sen nostattamat tyrskyt synnyttivät aamulla koko luodon poikki virtaavia jokia, joiden yli piti harppoa päästäkseen luodon yhdeltä laidalta toiselle.
Merenkäynti estää usein rantautumisen Märketille, mikä näkyy hyvin tästä aamulla 9.6.2008 otetusta kuvasta. Tyynemmällä säällä ja etelätuulten vallitessa tämä pieni poukama tarjoaa suojaisan rantautumispaikan.Tällä kertaa tuuli ja tyrskyt eivät aiheuttaneet tuhoja, mutta niiden voima teki minuun suuren vaikutuksen. Sisällä majakassakin olin tuntevinani, miten meri vavisutti pientä luotoa ja sen rakennuksia. Tuulen ujellus nurkissa sai vankkarakenteisenkin majakan tuntumaan heiveröiseltä hökkeliltä luonnon voimien edessä.
Viikon 26 Micra Cuts tähti
Juhannus on nyt vietetty ja on aika palata arkeen. Mielenkiintoiseen sellaiseen. Viikolla 26 nimittäin Micra Cuts auton rattiin astuu stylisti ja vaatesuunittelija, todellinen muodin monitaitaja Salli Raeste. Sallia inspiroivat keski-aika, grunge, 90-luku ja huumori ja hänelle kengät ovat tyylin A ja O. Micran takakonttiin mahtuukin monta paria kenkiä!
Sallin tekstejä voi lukea Micra Cuts blogin lisäksi esimerkiksi Tyylitaivaan blogista.
Tervetuloa Micra Cuts tiimiin Salli!
Sallin tekstejä voi lukea Micra Cuts blogin lisäksi esimerkiksi Tyylitaivaan blogista.
Tervetuloa Micra Cuts tiimiin Salli!
torstai 19. kesäkuuta 2008
Micra Hangossa ja kartalla
Eilen keskiviikkona Micra vei ajelulle Helsingistä Hankoon ja takaisin. Vietin Hangossa kaikki lapsuuden kesäni, minkä vuoksi Suomen eteläisimpään kaupunkiin liittyy omalta osaltani paljon nostalgiaa ja lämpimiä muistoja. Viime vuosina olen käynyt Hangossa vain kerran tai pari kesässä, ja viime vuotinen käynti jäi jopa kokonaan väliin. Siksi oli kerta kaikkiaan pakko hyödyntää ainutlaatuinen tilaisuus huristella ilmaiseksi pikavisiitille Suomen etelään. Harmi vain, etten saanut ketään mukaani ex tempore reissulleni.
Tekninen minäni innostui kokeilemaan matkalla Nokian uutta palvelua, jossa gps-paikantimen antamat reittitiedot ja puhelimella otetut valokuvat sijoitetaan automaattisesti Googlen kartalle, jonka voi upottaa blogiinsa. Alla onkin flash-sovellus, joka esittelee eilisen reissuni Hankoon pätkittynä kolmeen eri reittiin. Kahdessa viimeisessä reitissä on lisänä valokuvia (8+10 kpl). Reiteissä näkyy sekä Micralla että kävellen tapahtuneita siirtymiä. Valitettavasti matkan alkuosa Helsingistä Inkooseen jäi pois kartalta teknisen ongelman vuoksi. Reitit ovat myös harmikseni tallentuneet kartalle sangen epätarkasti, eli suurin hyppäyksin. Vain Google Earthilla katsottuna (linkit alla) reitit näkyvät mallikkaasti.
Reittien tallentamiseen käytin Nokia N95 puhelintani ja siihen asennettua Nokia Sports Tracker -sovellusta. Saavuttuani kotiin illalla siirsin reitit ja kuvat puhelimestani Sports Trackerin nettisivulla olevaan profiiliini. Sen kautta voi katsoa reitit ja kuvat hieman selkeämmältä kartalta kuin yllä näkyvässä sovelluksessa:
Reitti 1 / Reitti 2 / Reitti 3.
Reitit voi myös ladata katsottaviksi Google Earthiin kml-tiedostoina (ei sisällä kuvia):
Reitti 1 / Reitti 2 / Reitti 3.
Paikantimen käyttäminen tyhjentää Nokia N95 -puhelimen akun harmittavan nopeasti. Eilisellä kahdeksan tunnin pyrähdykselläni tyhjensin kaksi täyteen ladattua akkua, koska en tajunnut ottaa autolaturia mukaan matkaan.
Juhannuksenakin Micra kulkee mukanani - tai oikestaan minä Micran mukana. En kuitenkaan aio silloin kytkeä päälle puhelimeni paikanninta, enkä siis paljastaa teille kaikkia liikkeitäni. :)
Leppoisaa keskikesän juhlaa kaikille!!

Nokia Nseries Widget
Micran seikkailuja
In order to view the Nokia Nseries Widget you need JavaScript and Flash Player 9+ support
Reittien tallentamiseen käytin Nokia N95 puhelintani ja siihen asennettua Nokia Sports Tracker -sovellusta. Saavuttuani kotiin illalla siirsin reitit ja kuvat puhelimestani Sports Trackerin nettisivulla olevaan profiiliini. Sen kautta voi katsoa reitit ja kuvat hieman selkeämmältä kartalta kuin yllä näkyvässä sovelluksessa:
Reitti 1 / Reitti 2 / Reitti 3.
Reitit voi myös ladata katsottaviksi Google Earthiin kml-tiedostoina (ei sisällä kuvia):
Reitti 1 / Reitti 2 / Reitti 3.
Paikantimen käyttäminen tyhjentää Nokia N95 -puhelimen akun harmittavan nopeasti. Eilisellä kahdeksan tunnin pyrähdykselläni tyhjensin kaksi täyteen ladattua akkua, koska en tajunnut ottaa autolaturia mukaan matkaan.
Juhannuksenakin Micra kulkee mukanani - tai oikestaan minä Micran mukana. En kuitenkaan aio silloin kytkeä päälle puhelimeni paikanninta, enkä siis paljastaa teille kaikkia liikkeitäni. :)
Leppoisaa keskikesän juhlaa kaikille!!
Juhannus on käsillä
Micra Cuts toivottaa lukijoilleen, ja erityisesti Niklakselle, oikein aurinkoista ja rentouttavaa juhannusta!
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Vastakohtien viikot
Tervehdys kaikille! Olen Niklas, taivasalla.net -valokuvablogin ylläpitäjä Helsingistä. Sain Micran käyttööni toissa päivänä, kun se vapautui edelliseltä käyttäjältään Turusta. Tulin itsekin Turusta viime viikonloppuna saavuttuani sinne laivalla Maarianhaminasta. Olin kotimatkalla Märketin majakalta, joka sijaitsee Ahvenanmaalla parikymmentä kilometriä Eckeröstä luoteeseen, aivan Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla. Vietin koko viime viikon "majakanvartijana" pienellä ja karulla majakkaluodolla keskellä avomerta. Suomen majakkaseuran jäsenenä olin mukana talkootöissä korjaamassa rappeutunutta Märketin majakkaa ja opastamassa majakalle saapuvia vierailijoita. Viikko oli täynnä uusia ja jänniä elämyksiä, jotka tekivät siitä ikimuistoisen. Otin tietysti myös paljon valokuvia, joita tulen julkaisemaan täällä lisää lähipäivinä.
Tämä viikko onkin täysi vastakohta viime viikolle. Kun viikko sitten liikkumiseni oli rajattu n. 350 x 150 metrin kokoiselle pläntille, niin tällä viikolla on auto alla ja baana auki. Suunnittelenkin loppupäiväksi pientä retkeä Micralla, josta kerron enemmän myöhemmin. Tiedossa on myöskin jonkin verran höpinää itse autosta, mutta juttujeni pääpainon annan kuitenkin valokuville ja varsinkin Märketin majakkaluodolla ottamilleni tuoreille kuville.
Tervetuloa mukaan reissuun!

maanantai 16. kesäkuuta 2008
Takaisin arkeen
Sanoin Micralle hyvästit noin kymmenen minuuttia sitten :( Nyt sitten odotellaan oman auton kotiinpalua, siihen on nyt laitettu radiokin :) Mutta harmikseni automaattivaihteisto ja ilmastointi uupuvat... Eipä tässä muuta, Hopeanuoli on nyt matkalla Helsinkiin ja Lis kiittää viikosta upean auton parissa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)