lauantai 14. kesäkuuta 2008

Kokeilussa: Sokerointi

Olin keskiviikkona sokeroinnissa, eli sääristäni poistettiin sokerimassan avulla karvat pois. Tämän voi tietenkin tehdä myös itse kotona (TBS:sta saa esim. hyvää ainetta sitä varten), mutta tällaisena kokemattomana tumpelona päätin, että annan jonkun muun hoitaa homman.

Sokerointi on siitä hyvä, että se, toisin kuin vaha, poistaa vain kuolleet ihosolut - eli karvat + kuollutta ihoa. Iho saa siis siinä samassa syväkuorinnan, ilman että se kärsii muuten. Sokeroinnin pitäisi myös olla vahaa hellävaraisempaa. Karvojen pitäisi olla pois noin kaksi viikkoa ja niiden pitäisi kasvaa takaisin hentoina.

Olin tilannut ajan turkulaiseen Forumissa sijaitsevaan 11. Hetki - kampaamo/kosmetologi- paikkaan. Aivan ensiksi pitää sanoa, että kosmetologi joka minulla oli, oli äärettömän mukava :) Menimme ihanaan itämaisen näköiseen huoneeseen, jossa sain istua froteepyhkeellä peitettyyn tuoliin ja vain olla. Jalkani pyyhittiin puhdistusaineella ja laitettiin talkkia päälle jotta ne kuivuisivat. Kosmetologi käytti samaa sokerimassaklönttiä koko ajan ja käsittely oli ensikertalaiselle (en ole edes vahannut sääriäni ikinä) ihan ookoo. Hieman nipisteli, mutta kipuun turtui (tämänkin olen kuullut sata kertaa, mutten uskonut ennen). Koko homma kesti noin puoli tuntia ja maksoi 32€.

Jälkitunnelmia: Karvat lähtivät miltei kokonaan, taisin nyppiä jälkeenpäin neljä karvaa oikeasta säärestä ja lisäksi on muutama niin lyhyt karva, jotka eivät olisi voineet lähteä. Ihoni on kovin herkkä, joten minulla oli pieniä punaisia näppyjä muutama tunti käsittelyn jälkeen ja jalat olivat kosketusarat. Tänään minulla on muutama näppy jalassa (varmaan jotain tulehtuneita karvatuppia - kuten sanoin niin ihoni on tosi arka), mutta muuten iho on todella sileä ja ihana - kiitos myös syväkuorinnalle! Suosittelen siis, ja aion varmaan toistaa tämän homman ensi kuussa :)

P.s. Tuleville Micran kuljettajille: Mp3-liitäntä löytyy siitä missä on ns. "kahvikupin pidikkeet", viistoon oikealle ja alas ratista. Siinä on reikä jossa lukee AUX ja hansikaslokerossa on johdot. Radiosta pitää painaa AUX-nappia tietty. Itse meni pari päivää ennenkuin poikaystävän avulla tajusin tämän. Nyt voin kuitenkin kuunnella Ipodista parasta musiikkia :)

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Viikon 25 Micra Cuts tähti

Haluan esitellä teille juhannusviikon Micra Cuts tähden. Hän on Niklas Sjöblom, harrastajavalokuvaaja Helsingistä. Niklas julkaisee ottamiaan valokuvia omaksi ja lukijoiden iloksi palkitussa blogissaan Taivasalla. Juhannusviikolla hänen kuviaan voi katsella myös Micra Cuts blogissa.

Tervetuloa mukaan Niklas!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Helsingissä

Eilen kävin Hopeanuolella Helsingissä saakka ja shoppailuun sekin johti. Tässä vähän kuvia:
Asuna toimii:
Roomalaissandaalit Anttila
Legginsit Only
Musta pitkä paita H&M
Vyö Gina T
Nahkatakki H&M
Laukku H&M

Shoppailutuloksena löysin legginsit, paidan ja koruja. Ne löytyvät Urban Looksista :)

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Hopeanuoli Turkuun

Hihii, Hopeanuoli, Nissan Micra on saapunut Turkuun Lisin luo! Tällaiselle Fiat Unon omistajalle auto on unelma! Kelatkaa; ilmastointi, automaattivaihteisto, RADIO yms. hienoudet veivät ekalla ajoreissulla melkein jalat alta. Kurvasin ensi töikseni rautatieasemalle hakemaan kaveriani töistä ja menimme hänen luokseen syömään raparperipiirakkaa (NAM). Auto on tänään myös käynyt kauppakeskus Myllyn pihassa sekä isäni pihassa.

Itse olen Lis, entisen Pretty in Fashion-blogin kirjoittaja sekä nykyisen Urban Looks-blogin toinen jäsen. Muoti-/tyyliblogeja kuten nimistä varmaan voi päätellä.Tämän blogin ensimmäinen kirjoitus ei kuitenkaan kerro muodista, vaan vähän ruokajuttua on pakko laittaa, koska niin hyviä tapasjuttuja teimme äsken...
Menuun kuuluu:
Gambas al ajillo (paras resepti täältä ja aika hassua kuunnella reseptiä netistä)
Broilersalaattia (krutonkeja, kirsikkatomaatteja, balsamicoa)
Juustokrakovaa
Huomenna olen lähdössä Emn kanssa Helsinkiin (mm. shoppailemaan viimeiset roponi ja kuuntelemaan Incubusta), joten Hopeanuoli joutuu siis motarikoetukseen. Keskiviikkona siis palailen, uusien ostosten ja varmaan autokuvien kanssa ;)

Viime viikon bloggaaja kiittää

Tänä aamuna piti sitten luopua Micrasta ja lyhyt kesälomanikin on ohi. Mutta meistä tuli Micran kanssa hyviä kavereita.

Kuvan on kuulemma tarkoitus olla dynaaminen.:)

Autoa ulkoilutettiin muunmuassa suomalaisessa kulttuurimaisemassa. Kävimme Kasvihuoneilmiössä, jonka tavaravalikoima oli valitettavasti huonontunut viime kerrasta, mutta paikan kahvilan munkit olivat maukkaita ja tuoreita. Tutustuimme myös Sammatin kirkkoon ja teimme löytöjä Fiskarsin torilla.

Elämysmatkailuun auto on aivan ehdoton. Pikkuruisille paikkakunnille bussilla pääsee todella kurjasti, mutta henkilöautolla pystyy pysähtymään missä mielii. Micra sopii mainiosti kahden aikuisen menopeliksi. Takapenkille ei ketään saatu matkustusmukavuutta kokeilemaan, mutta tavarankuljetukseen se oli varsin kätevä. Kerrankin ei tarvinnut harkita tarkkaan, mitä mukaansa reissulle ottaa, kun oli auto käytössä ja siinä tavarat kulkevat hienosti mukana. Loppuviikon helteillä Micran tehokas ilmastointi oli koko ajan käytössä. Ilmastoinnin ansiosta matkustaminen oli todella mukavaa ja kuljettajakin kiitteli tehokasta ilmastointia.

Seuraavanlainen katastrofi kohtasi meitä Hvitträskin rannalla:
Nimbo Cumulus! Ohh... Grande catastrofico! Ehkä olen katsonut hieman liikaa Fast Show'ta.

Micra-kokeilu oli varsin kiva, tykkäsin. Ja ovathan iskänkin lempiautot aina olleet Nissaneita. Kyllä iskä tietää, toteaa Mielitty 28-vee.

Viikon 24 Micra Cuts tähti

Haluan esitellä teille viikon 24 Micra Cuts tähden. Hänellä on ajokortti ;) Hän on Lise-Lotte, kutsumanimeltään Lis. Lis asuu Suomen Turussa, on tuore ylioppilas ja kirjoittaa yhdessä ystävänsä kanssa Urban Looks blogia. Lis tuli monelle tutuksi jo kirjoittaessaan muotiblogiaan Pretty in Fashion. Tervetuloa tekemän Micra Cuts blogia Lis! Pidähän Mikkiksestä hyvää huolta!