Viimeisiä päiviä viedään

Tänään oli vuorossa IKEA-reissu ja ylppärijuhlat. Sekä minun että poikaystäväni yllätykseksi Micru selviytyi upeasti parvekekalusteiden rahtaamisesta. Hiukkasen oli näet pelko takaraivossa, etä mahtuvatkohan ne isot pakkaukset pienen hopeisen kaverini kyytiin. Mahtuivat ne! Saimme kätevästi kalusteet takapenkille ja loput härpäkkeet takakonttiin:)


Ylppäreissä tuli ahdettua maha täyteen suklaakakkua ja lopun iltaa ryöminkin lattialla kooten noita IKEA-ihmeitä. Voi hemputti sentään, kun se on niin rasittavaa yrittää sovitella niitä kaikenmaailman ruuveja ja muttereita paikoilleen! Nyt on kuitenkin parveke valmis ja jopa sellainen, että siellä voi viettää aikaa ilman, että joku osoittaa aseella pääkoppaa:)


Ylihuomenna pitäisi sitten pystyä luopumaan Micrusta olo on hiukkasen haikea:( Ajokortittomuudestani huolimatta olemme Micrun kanssa viettäneet paljon aikaa yhdessä menneellä viikolla ja tuntuu surulliselta ajatella, että en saa pientä hopeista autoa näköpiiriini ikkunasta ulos tiiraillessani.




-Jonna:)

ps. Sain muuten tänään todeta, että ne IKEAn lihapyörykäthän ovat aivan ältsin hyviä! Olisin voinut pistellä niitä poskeeni useammankin kuin sen kymmenen kappaletta, jotka lautaselleni eksyivät:)

Bondausta Micrun kanssa

Eilinen päivä menikin sitten tutustuttaessa takapuoltani Micrun äärimmäisen mukavaan penkkiin (ei oikeasti mitään valittamista!). Läksimme kahden kaverin + Micrun kanssa heti aamutuimaan ajelemaan kohti Tamperetta. Lyhyen Ideaparkiin tutustumisen aikana tosin taivas harmaantui ja sadepisarat ryöpsähtivät esiin, joten Tampere sai sitten jäädä väliin. Sen sijaan kävimme katsastamassa Iittalan tehtaanmyymälän ja suklaapuodin (ne valkoiset suklaanapit nams!)

Micrun kanssa olemme ehtineet kasvaa jo hyvinkin läheisiksi. tänään töissä ollessani lähetin poikaystävän mukana töihin matkanneelle hopeiselle buddylleni paljon lämpimiä ajatuksia. Tai siis, okei. Ajatukset koskivat oikeastaan viikonlopuksi suunniteltua rantareissua mutta ilman Micruahan se ei olisi mahdollista:)

Minulla tuntuu muuten olevan kovinkin tekninen viikko meneillään. Tänään näet ajoin ensimmäisen kerran skootterilla ja ui, kun oli jännää! Kortittomana neitokaisena minulla oli tuo kaasun ja jarrun vuorottelu kuin suurikin koreokraaffinen probleema. En kuitenkaan ajanut kenenkään päälle sadan metrin hurjastelullani (tai siis hurjastelu - töks -taas liian kovaa -töks!) ja kaverikin sai ajokkinsa naarmuttomana takaisin.



Nyt loppui runosuoni. Myöhemmin lisää!

Jonna:)

Jonna ja Micru

Jih-hei! Onnetonta päivääni (reputettu tentti + kylmä säälipizza) saapui ilahduttamaan jokin pieni, hopeinen, auringossa kiiltelevä ja mukavasti huriseva vekotin:) Parvekkeilla itseään grillanneet naapurit saivat varmaan päivän parhaan shown seuraillessaan pikkuista autoa ahkerasti hipelöivää kukkamekkotyttöä.

Nyt heti alkuun hassu tunnustus. Tältä tytöltä ei löydy ajokorttia lompakosta (eikä mistään muualtakaan). Kyllä. Minä ajokortiton neitonen olen nyt Nissan Micran tämän viikkoinen haltijatar.
Olen kuitenkin päättänyt, että en anna tämän pienoisen vajeeni olla esteenä minun ja Micrun ystävystymiselle. Heti huomiseksi olen suunnitellut meille kahdelle (ja kuskiksi lähtevälle ystävälleni) yhteisen retken Tampereen kevättä ihastelemaan. Viikon aikana olisi tarkoituksena myös käydä hamstraamassa parvekekalusteet eräästä ruotsalaisesta huonekaluparatiisista ja iltauinnit muutaman kilometrin päässä olevalla järvellä (jonne minun on pitänyt tehdä iltalenkki viimeisen kahden kuukauden ajan).


Tästäpä siis alkaakin meidän kahden yhteinen viikko ( + joku rändömkuski).

Jonna:)

Kaverikuvakin tuli napsittua tuossa hetki sitten:)

Viikko takana

Micraviikko hurahti nopeasti ohi ja huomenna auto matkaakin seuraavalle bloggaajalle. On aika tehdä yhteenvetoa kuluneesta viikosta ja mielipiteistä. Eli mitä mieltä Micrasta?

Miinukset:
- Micra on kovin pieni auto - sen tavaratilaan ei isompia shoppailuita mahdu ja takapenkki on parhaimmillaan pienijalkaisille. (ks. myös plussat)
- Rampilta isolle tielle kiihdyttäessä kuuluva pärinä jaksoi naurattaa kerta toisensa jälkeen. Liikenteen rytmiin kiihdyttäessä vaihteet vaihtuvat niin pienelle että kierroslukumittari alkaa lähestyä punaista aluetta. Olikohan tämä sittenkään 1,4-litrainen?? Eipä silti että ajelisin normaalistikaan millään tehohirmulla... mutta Micralla lienee kuitenkin parasta pysyä kaupungissa.
- Ajoasento on tällaiselle pitkäraajaiselle hieman hankala. Kaasujalalle ja käsille ei löydy luontevia paikkoja vaan mukavaa asentoa joutuu haeskelemaan.

Plussat:



+ Varustelutaso oli mainio. Päätin jo, että seuraavassa autossani pitää olla handfree-avain, automaatti-ilmastointi ja automaattivaihteet. Kaikki sellaisia turhakkeita, joita ilman pärjää oikein mainiosti, mutta jotka tekevät autoilusta ylellistä ja hauskaa.



+ Autoradion Bluetooth-toimintoakin tuli testattua ja se toimii ihan kuten pitääkin: puhe tulee kaiuttimista ja oma puhe kuuluu vastapuolelle. Äänenlaatu oli kuitenkin sen verran karhea että tulevaisuudessakin pitäydyn korvanapeissa.
+ Micra on yllättävän iso auto! Vaikka se näyttää ulkoa pieneltä, etupenkeillä on tilaa kuitenkin reilusti. Penkeillä istutaan ryhdikkäästi ja näkyvyys ulos on hyvä.
+ Kaupunkiajelu sujuu ketterästi ja näppärästi. Tässä Micra onkin parhaimmillaan.

Erikoisuudet:


Kuljettajan paikalta näkyvät etuvalot (kuvassa) eivät sinänsä haittaa mitään, mutta luetteloidaan kuitenkin erikoisuuksiin. Ne toimivat parkkeeratessa hyvinä auton kulman merkkeinä. Mahtaakohan niistä hohtaa pimeässä valoa? Aivan, tajusin juuri etten tullut ajaneeksi kertaakaan Micraa pimeässä.


Viikon alussa kuuluneelle mysteeripiippaukselle ei löytynyt koskaan selitystä. Sen sijaan Micra päästeli viime päivinä erikoisia liverryksiä ovea avatessa. Mahtaakohan avaimenperästä olla patterit lopussa.

Kukaan ei näemmä tunnustanut kommenteissa bonganneensa meitä. Tosin Kalevan Nesteellä meitä tapitettiin sen verran ahkerasti että voisin vaikka lyödä vetoa katselijoiden eksymisestä tänne...


Yhteenvetona voisi todeta Micran olevan liki täydellinen kesäauto. Joka kerta kun hurautin Hopeanuolen käyntiin, palasin mielessäni hetkeksi takaisin 80- ja 90-lukujen vaihteeseen jolloin huristelin omalla kesäautollani, kirkkaankeltaisella Fiat 128:lla, vuosimalli jostain 70-luvulta. Muistan vielä sen lämpimän alkukesän päivän jolloin ajelin töihin ikkunat avoinna ja rätisevästä radiosta kuului Radiomafian ihkaensimmäinen lähetys. Nyt ei ole enää Radiomafiaa, Fiattikin lienee autojen taivaassa eikä ikkunoita tarvitse pitää auki ilmastoinnin puhaltaessa leppeitä tuulia. Fiilis on kuitenkin tallella. Montako päivää Provinssirockiin?