maanantai 9. kesäkuuta 2008

Viime viikon bloggaaja kiittää

Tänä aamuna piti sitten luopua Micrasta ja lyhyt kesälomanikin on ohi. Mutta meistä tuli Micran kanssa hyviä kavereita.

Kuvan on kuulemma tarkoitus olla dynaaminen.:)

Autoa ulkoilutettiin muunmuassa suomalaisessa kulttuurimaisemassa. Kävimme Kasvihuoneilmiössä, jonka tavaravalikoima oli valitettavasti huonontunut viime kerrasta, mutta paikan kahvilan munkit olivat maukkaita ja tuoreita. Tutustuimme myös Sammatin kirkkoon ja teimme löytöjä Fiskarsin torilla.

Elämysmatkailuun auto on aivan ehdoton. Pikkuruisille paikkakunnille bussilla pääsee todella kurjasti, mutta henkilöautolla pystyy pysähtymään missä mielii. Micra sopii mainiosti kahden aikuisen menopeliksi. Takapenkille ei ketään saatu matkustusmukavuutta kokeilemaan, mutta tavarankuljetukseen se oli varsin kätevä. Kerrankin ei tarvinnut harkita tarkkaan, mitä mukaansa reissulle ottaa, kun oli auto käytössä ja siinä tavarat kulkevat hienosti mukana. Loppuviikon helteillä Micran tehokas ilmastointi oli koko ajan käytössä. Ilmastoinnin ansiosta matkustaminen oli todella mukavaa ja kuljettajakin kiitteli tehokasta ilmastointia.

Seuraavanlainen katastrofi kohtasi meitä Hvitträskin rannalla:
Nimbo Cumulus! Ohh... Grande catastrofico! Ehkä olen katsonut hieman liikaa Fast Show'ta.

Micra-kokeilu oli varsin kiva, tykkäsin. Ja ovathan iskänkin lempiautot aina olleet Nissaneita. Kyllä iskä tietää, toteaa Mielitty 28-vee.

Ei kommentteja: