keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
uusi harrastus
iltapuhteina (kahden CSI-jakson aikana) rakensin tuliaisiksi saadun mini -New yorkin seuraksi vapauden patsaan ja Eiffel -tornin. Kiina-shopista ostetut puiset koottavat olivat yllättävän koukuttavaa ja sopivasti aivoille haastavaa puuhaa. Sänky vain on nyt täynnä tikkuja..
huomista odotellessa
tänään olen valmistellut huomista kuvauspäivää; soitellut ja meilannut sekä suomalaiseen että tallinnalaiseen mallitoimistoon, varannut matkat malleille, hakenut vaatteita ja kenkiä, ja miettinyt kuvauksen tyyliä kahden meikkaajan sekä valokuvaajan kanssa. Kävin myös yhdestä lempi paikoistani.. Ilmapallokeskuksessa Vantaan Petikossa. Kauppa on täynnä mahtavaa juhla krääsää ja hienoja jättipalloja. Jos ei muuten keksi syytä juhlia, kannattaa pistäytyä siellä. Tällä kertaa ostin kuvaukseen rekvisiitaksi upeita hopeisia foliopalloja, ystävien uusille ja tuleville vauvoille baby shower -pallot sekä parane pian pallon, ihan vain vastaisuuden varalle.
tiistai 24. kesäkuuta 2008
Pikku hymyjä

Hei kaikille ja hyvää keskikesää! Kiireinen kevät on ohi, takana useita muoti- ja mainoskuvauksia sekä maisteriksi valmistuminen Taideteollisesta korkeakoulusta. Freelancerin on vaikea pitää lomaa kun on tottunut hektiseen elämään, siksi vietänkin kesäkuun loppua kuvaillen testikuvia ja omia projekteja. Tänään studiolla vierailivat Gaudeten omistaja Nina Kyyhkyläinen-Kallioniemi 3-vuotiaan Emman kanssa ja Gaudete Kidsin omistaja Anna Eroma 4-vuotiaan Einon kanssa. Parhaat kaverukset Emma ja Eino esittelivät hienosti kesän muotia ja hymykin irtosi herkästi. Valokuvaaja Elina Simonen saavutti nuorten mallien suosion viimeistään esitellessään kuuluisan heijastin-taikatemppunsa. Lapsimalleja kuvatessa kannattaa aina olla muutama ässä hihassa :)
Vaatteet olivat Gaudete Kids -liikkeestä, joka on avattu Helsinkiin Kalevankadulle helmikuun puolivälissä. Saatavilla on mallistoja mm. seuraavilta merkeiltä; Marc Jacobs, Finger in the nose, Converse ja uutuutena Acne Jeans! Vaatteita voi tilata myös nettikaupasta. Suosikkini olivat pillifarkut, joita on nyt useammillakin merkeillä. Ihmettelen vaan miten kauan on pitänyt odottaa kivoja lastenvaateliikkeitä!?
Salli
maanantai 23. kesäkuuta 2008
Meren kehdon ympäröimänä
(Kolmas ja viimeinen osa kuvakertomuksestani Märketin majakkaluodolta.)
Satunnaiselle kävijälle Märket saattaa jäädä mieleen kylmänä, tuulisena ja epäystävällisenä paikkana. Pienellä ja karulla majakkaluodolla on kuitenkin myös toinen, rauhallinen ja turvallinen puolensa, jonka pääsee kokemaan vain, jos malttaa uhrata sille hieman aikaa ja kärsivällisyyttä - ja jos onni potkii. Kun kesäinen ilta kääntyy valoisaksi yöksi, tuuli joskus tyyntyy ja meren pauhu laantuu. Ympäröivä maisema ja sen äänimaailma muuttuvat, ja merelliset tuoksut voimistuvat. Jalkojen alla tuntuva peruskallion vakaus ja ympärillä rauhallisesti aaltoileva meren kehto vievät ajatukset pois arjesta ja kadottavat ajantajun. Sellaisena lyhyenä hetkenä on vaikea tajuta miksi koskaan haluaisi olla missään muualla.
Viikkoni Märketin majakalla huipentui läheiseen tuttavuuteen harmaahylkeen kanssa. Koska hylkeet vierailevat luodolla säännöllisesti, olin koko viikon odottanut ja toivonut pääseväni näkemään niitä edes etäältä. Olinkin onnistunut tekemään pari hyljehavaintoa kiikareiden avulla, ja myös satunnaiset merestä pilkistäneet kuonot kielivät hylkeiden läsnäolosta. Eräänä iltana viikon loppupuolella näin muutaman hylkeen vajaan viidenkymmenen metrin päästä, mutta valokuvaamisen kannalta ne olivat harmittavan kaukana. Seuraavana aamuna laskeutuessani majakan portaita huomasin hylkeen luodon eteläkärjen läheisyydessä. Hiivin varovaisesti yhä lähemmäksi kalliolla köllöttelevää veijaria, joka ei onneksi vaikuttanut juuri pelkäävän minua, vaan lähinnä uteliaana tarkkaili kuvauspuuhiani. Välillä se kierähti kyljeltä toiselle, ja pari kertaa se selvästi vilkutti minulle evillään. Mainio tyyppi, kertakaikkiaan!
Lähtiessäni majakalta seuraavana päivänä sää oli tyyni ja meri rauhallinen. Veneen lähistöllä vedestä pilkisti useampi hylkeen kuono. Haikeana jäin miettimään, olikohan yksi niistä kaverini edelliseltä päivältä.
Julkaisen myöhemmin lisää kuvia Märketin majakalta valokuvablogissani taivasalla.net.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)