enhän?

mä olin kerran sijaisena ala-asteella. tai olen mä ollut montakin kertaa, mutta sillä kerralla taas, josta kerron.

se oli pikkuinen kyläkoulu, jossa oli yhdysluokat. olin sopinut varsinaisen opettajan kanssa, että saan opettaa mitä haluan, kun kerran mulla on tämmöinen erikoisalue hallussani ja mitä sitä nyt parissa päivässä tuommoiset eka-tokaluokkalaiset ehtivät. muuta kuin elää täysillä.

opetin aamutunnilla isompia penskoja ja niillä luki sinä päivänä että liikuntaa ja musiikkia, niin mäpä keksin, että pannaan katrilliksi. siinä kun yhdistyvät molemmat. itse lauloivat tanssimusiikin ja tanssivat. tunti meni mukavasti.

välitunnilla eka-tokaluokkalaiset pojat olivat kuulleet, että siellä tanssitaan. hyi olkoon, tanssitaan! tyttöjen hommaa. kun tunti alkoi, ne tulivat mun luokse kädet puuskassa ja sanoivat, että mähän en poika tanssi. mä en sitten yhtään tanssi. enkä tytön kanssa varsinkaan. sanoin, ettei tartte tanssia, että pelataan vaan.

puolitoista tuntia ne jannut jaksoivat tanssia katrillia. aina uudelleen ja uudelleen, poikaparissa silmät kirkkaina ja vakavin ilmein painelivat. ja lauloivat suoraa kurkkua samalla. kun yritin, että lopetettais jo, ne halusivat aina lisää. ope ei lopeteta vielä, eihän?!

sitten se oli jossain vaiheessa pakko lopettaa, kun hiki valui silmiin ja sukanpohjat sauhusivat.

kysyin niiltä pojilta sitten, että miten se oli, pitiks teidän tanssia vai ei? ne kirkkain silmin katsoivat mua ja sanoivat, että eihän tää ollu tanssia, eihän ope?.

voi kun osaisi itsekin tehdä kaikki työhönsä liittyvät tylsät jutut niinkuin ei tekiskään.

enhän mä täyttäny matkalaskukaavaketta, enhän? eihän tää ollut apurahan hakemista, vai? en kai mä käyttänyt koko päivää puhelimessa sopien treenejä, enhän?