maanantai 13. lokakuuta 2008

Bye bye baby!

Yhyy, aika luopua Micrasta. Autoseni lähti tänään kanssabloggaajani hellään huomaan Oulua kohti.


Eilen käväisimme vielä ihailemassa tuulimyllyjä Porin Reposaaressa ja sitten hurautimme Helsinkiin, missä arki jälleen alkaa. Täytyy kyllä myöntää, että oli ihan luksusta, kun pihassa odotti auto ihan vain minua varten. Micra olisi kiva kauppakassi kaupunkiin, mutta pitkien matkojen taittoon siitä ei meidän perheessä kyllä olisi. Tila ei ihan riitä, kun kaksi ihmistä, jotka eivät osaa koskaan pakata mukaansa vain tarvitsemiaan tavaroita, ja kaksi koiraa matkustavat Helsingistä Harjavaltaan ja takaisin joka viikko.

Muuten Micralla oli oikein mukava ajella ja annan miljoona plussaa automaattivaihteista. Mihin sitä yleensäkään enää käsivaihteita tarvitaan? Kiitos lainasta! Nyt taas oman blogin pariin.

<3: Irene

Ei kommentteja: