Matka Luulajaan käynnistyi perjantaiaamulla kiireessä, mutta pääsimme tien päälle kuitenkin hyvissä ajoin. Matka lähti kuitenkin kunnolla käyntiin vasta karkkikaupan kautta - täytyihän sitä niinkin pitkälle matkalle (noin puolitoista tuntia) käydä hakemassa hieman evästä mukaan. Tosin minä olin aamulla hoitanut jo eväspuolen ruisleipien ja kuuman kaakaon voimin. Uskalsin päästää pitkän harkinnan jälkeen poikaystäväni rattiin, sillä itse en ollut lainkaan ajotuulella. Niinpä minä rallattelin kaikkien radiosta tulevien kappaleiden tahdessa poikaystäväni körryytellessä (ei ehkä ihan oikea termi siihen vauhtiin nähden) Micralla kohti Ruotsin maata.
Päivän ensimmäinen kuva. Päivän asu oli tottakai pakko ikuistaa kameran avulla jälleen kerran.Ja kävipä sitten niin, että tämä tuhlaajatyttö oli kuluttanut jo kaiken lahjoitetun bensan. Ensitöiksemme veimmekin siis Nissan micran aamupalalle Shellille. Kuvassa poikaystäväni tankkaamassa ysivitosta suoraan Hopeanuolen suoniin. Ja tästä matka jatkui sitten taas..
Jostain syystä matka muuttui hyvin pitkävetiseksi heti Haaparannan jälkeen. Tie kohti Luulajaa tuntui loputtoman pitkältä johtuen varmaankin mielettömästä shoppailunälästä, sekä jatkuvasta suorasta. Haaparannalta Luulajaan ajoimme varmaan kokoajan suoraan, suoraan, suoraan.. ja suoraan. 
Perille päästyämme, ja Nissanin taidokkaasti parkkihalliin kurvailtuamme saimmekin sitten huokaista helpotuksesta sekä kiljua riemusta saman aikaisesti. Pitkästyttävä matka oli vihdoin päättynyt, ja shoppailuparatiisi oli suoraan edessämme. Mutta kuinkas sitten kävikään?Alku meni tottakai hyvin. Riensin innokkaana ensimmäiseen näkökentässä häilyvään kauppakeskukseen. Armoton farkkujen sovitus alkoi, ja tästä en haluaisikaan puhua enempää. Voiko olla mitään hankalampaa kuin täydellisten farkkujen metsästäminen, ja lopulta niiden löytäminen? Eli farkkuja ei löytynyt, kaikkea muuta kyllä.
Tämä omituinen otos on peräisin yrityksestäni napata kuvaa Lindexin hienoista näyteikkunoista. Ikävä kyllä ikkuna ei ollutkaan niin yhteistyökykyinen kuin olin luullut, ja täten en saanut työkavereilleni mitään näytettävää.
Innokkas shoppailu keskeytyi hetkeksi nälän kouristellessa vatsassa, ja pysäköintiajan päättyessä. Ruotsissa liikenne oli täysin erilaista kuin Suomessa. Oli onni, että allamme oli juuri Nissan Micra, tuo auto joka on tunnettu nopeasta kiihtyvyydestään. Luulajassa kun käsitettä "liikennevalot" ei näytetty nimittäin tuntevan kovinkaan hyvin. Liikennevaloista tuli ampaista jo ennen punaisen vaihtumista vihreäksi, ja kun emme ekalla kerralla tätä hoksanneet, sateli takana odottelevilta autoilijoilta korvien täydeltä tööttäyksiä suoraan meille osoitettuna.
Ruokapaikka löytyi, ja vatsa täynnä shoppailu ja armoton vaatteiden sovitteleminen ei enää tuntunut yhtä mukavalta puuhalta. Olin jättänyt pari juttua vielä kauppaan harkinnan varaan, ja päätin lopputöikseni noutaa ne itselleni. Valitettavasti en ollut huomioinut lainkaan sitä pientä seikkaa, että Visa electronillani vallitsevat edelleen ne monta vuotta sitten asetetut nosto- ja ostorajat. Nostaessani unelmieni laukun kassapöydälle ja ojentaessani korttini maksutapahtumaa varten, kassaneiti ilmoittikin sievästi, että minulla ei taida olla tarpeeksi rahaa kortillani. Kummissani juoksin automaatille ja tajusin mokanneeni pahemman kerran. Lisäksi nostorajani oli hyvin alhainen, enkä saanut enää edes nostettua tarpeeksi rahaa automaatista. Onneksi mukana oli poikaystävä, jonka korttia vingutimme sitten olan takaa, jotta tämä neiti sai laukkunsa ja pari muutakin kauppaan unohtunutta juttua.
Takapenkit muovi- sekä paperikassien peitossa jätimme Luulajan taaksemme ja suuntasimme kotiin. Tai niin ainakin luulimme. Muutaman kymmenen kilometrin ajelun jälkeen tajusimme katsella ympärillemme. Maisemat eivät olleetkaan enää tutun näköisiä, ja tieviitatkin kertoivat totuuden aivan erilaisena kuin olimme odottaneet. Olimme siis ajaneet harhaan. Jostain syystä olimme kai ajatelleet, että koska Luulajaan hurauttaminen kävi niin helposti, sieltä poistumiseenkaan ei tarvitsisi siis käyttää aivonystyröitään juuri lainkaan. Aika kauan ajelimme epätietoisuudessa ja ihmeissämme eteenpäin tieviittoja tiiviisti seuraillen, ja puolen tunnin harhailun jälkeen onnistuimme löytämään oikean moottoritien kohti kotia. Heh, täytyy kyllä sanoa että kiukku muuttui aika nopeasti hervottomaksi nauruksi, kun laskeskelimme yhteen kaikki päivän vastoinkäymiset :D
Olimme lähteneet kotimatkalle jo hyvissä ajoin valoisaan aikaan, mutta kotiin päästyämme oli jo hyvin myöhä ja ilta oli säkkipimeä niillä alueilla, joille ei oltu sijoitettu katulamppuja. Nissan micran penkinlämmittimet kuitenkin lämmittivät niin kehoa kuin mieltäkin, joten pitkästyttävä kotimatka kestettiin kuin kestettiinkin loppuun saakka. Kotiin saapumisen jälkeen täytyikin sitten mennä saunan kautta nukkumaan, ja valmistautumaan lauantain työpäivään.
Että sellaista autoilua tällä neidillä. Täytyy sanoa, että Nissan Micran saaminen viikoksi käyttöön oli minulle kuin onnen potku. Ajan paljon perheemme Volvolla, mutta lähes ainoastaan kaupunkiajoa. Vaikka minulla on ollut ajokortti jo reippaasti yli vuoden, hyvin vähän olen päässyt/uskaltanut lähteä ajelemaan pidempiä matkoja moottoritielle, tai muutenkaan uskaltanut harjoitella maantieajoa. Nyt kun sain kuitenkin auton viikoksi käyttöön vain ja ainoastaan itselleni, olikin sitten pakko uskaltautua ajamaan pidemmälle. Sain nyt viimeistään karistettua itsestäni ne pienet pelot autoilun turvallisuudesta, ja opin luottamaan enemmän omiin ajotaitoihini.
Haluankin siis ilmaista SUUREN SUURET KIITOKSET koko Micra-tiimiä kohtaan, ja kaikille niille, jotka ovat vain jotenkin osallistuneet siihen, että auto on saatu juuri minulle järjestettyä. Olen nyt taas yhtä pientä kokemusta rikkaampi! (:
Loppuun voisin koota pikkuruisen arvostelun tuosta ihastuttavasta Hopeanuolesta:
+ Pieni tämä piirre on sekä hyvä että huono seikka, mutta plussalle menee siltä osin, että viihdyin hyvin pikkuruisessa autossa. Meillä on ennen ollut farmariauto, jonka ajoon en meinannut lainkaan sopeutua. Heti kun vaihdoimme hieman pienempään henkilöautoon, aloin pitää autolla ajamisestakin enemmän, kun tunsin oloni turvallisemmaksi.
+Turvallinen Täytyy myöntää, että automaattivaihteet tuovat enemmän turvallisuudentunnetta ajoon, kuin manuaalivaihteet. Juuri se, ettei tarvitse yllättävissäkään tilanteissa miettiä auton vaihteistoa, teki olon ajaessa turvalliseksi. Lisäksi peruuttaminen mm. parkkiruutuun parkkihallissa tuntui turvatulta, kun auto ilmoitti piipittämällä milloin olet liian lähellä seinää / toista autoa.
+ Nopeus Hyvä kiihtyvyys loi myös osaltaan turvallisuutta automatkoille. Tämä pikkuruinen auto yllätti minut sekä poikaystävän sillä, että sillä toden teolla sai ampaistua kunnolla moottoritien humuun täysin vaivatta. Ainakin meidän omalla autolla minua huolettaa joka kerta pujahtaa liittymästä moottoritien vilinään, kun koskaan ei ole varma kiihtyykö auto varmasti tarpeeksi nopeasti, varsinkin kun kiihtyvyys riippuu myös siitä, miten hyvin osaa vaihteita käyttää.
- Kulutus Nissan Micra kulutti pieneksi autoksi erittäin paljon. Tosin auton bensatankkikin oli sen verran pieni, että kulutus myös saattoi tuntua todellista suuremmalta. Kuitenkin tuntuu, että tällaista autoa en itselleni hankkisi, vaan odottelisin mielelläni ekologisempaa vesiota.
- Ahdas Tämä seikka ei muodostunut ongelmaksi meidän lyhyillä reissuillamme, emme edes käyttäneet peräkonttia kertaakaan. Kuitenkin pidemmillä matkoilla tilan puute saattaisi muodostaa todellisen ongelman.
- Älyavain Ihan mielenkiintoinen keksintö, mutta turha. Avaimen paikka vei jotenkin turhaan liikaa tilaa, tämänkin tilan olisi voinut käyttää kätevästi suunnittelussa hyödyksi esimerkiksi "juomatelineiden" sijoittamisella käsijarrun viereen. Kyllä, ne juomatelineet mitkälie, ovat erittäin tärkeitä. Ja ennen kaikkea käteviä varsinkin pidemmillä matkoilla jos pelkääjän paikalla istuvakaan ei kokoajan jaksa pitää juomapulloa kuskille saatavilla. :D
Siinä muutamia mielipiteitä tästä autosta. Kokonaisuudessaan auto oli kuitenkin ihastuttava, siksi voisinkin pitää sen mielelläni itselläni ;)
On ollut mukavaa vierailla vaihtelun vuoksi täällä Micra cuts-blogin puolellakin! Itseäni kuitenkin harmittaa, että auton tulo sattui näinkin kiireiselle viikolle, sillä kun ainoat vapaapäivät ovat kuluneet riemukkaasti autoreissuilla, ei kirjoittamiselle ole jäänyt mielestäni tarpeeksi aikaa. Ja muutenkin pidemmiltä ja hohdokkaammilta reissuilta olisi voinut olla hieman mielenkiintoisempaa kerrottavaakin.. olen kuitenkin iloinen, jos joku on jaksanut lukea muunmuassa tämänkin postauksen ihan loppuun asti, kiitos siitä! (:
Nyt on Amben aika siirtyä sivuun ja luovuttaa auto seuraavaa ajelijaa varten. Nyt siirryn taas kirjoittelemaan oman blogini, Super duper loven sivustoille, muistathan että sinäkin olet tervetullut lukemaan juttujani sinne! Oli ilo jakaa viime viikon tapahtumia teidän kanssanne, ja toivon, että tämän tyylisiä tilaisuuksia tarjoutuu lisää jatkossakin! Turvallisia ajoja seuraaville bloggaajille, ja hyvää syksyn jatkoa kaikille lukijoille, sekä lämmin kiitos Micra-tiimille! Ambe sammuttaa moottorin, siistii auton omilta jäljiltään, ja jää seuraamaan kun Nissan Micra ampaisee omalta kotiseudultaan kohti uusia seikkailuja, kohti uutta päämäärää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti