Näytetään tekstit, joissa on tunniste nissan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nissan. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Terveisiä vuonojen maasta!

Nyt on viikko Micran kanssa takana. Arvostelen itse auton myöhemmin, mutta ensin kerron hieman viime viikon tapahtumista päiväkirjan muodossa.

Maanantai 14.7.

Pikkuinen saapui meille maanantaina ja lähdimme (minä, poikaystäväni, veljeni ja hänen tyttöystävänsä) välittömästi ajamaan kohti Suomen Lappia, tavoitteenamme päästä Norjaan. Ensimmäinen yö vietettiin mökilämme Rovaniemen maalaiskunnassa hyttysten keskellä.




Tiistai 15.7.

Heti tiistaiaamusta pakkasimme Micran ja mukaan tulivat myös vanhempani omalla autollaan. Suuntana oli Ruotsin Lappi ja Norjan rajan läheisyydessä oleva pikkuinen kylä nimeltä Björkliden.



Matkalla pysähdyimme myös saamelaisessa kirkossa.



Björkliden sijaitsee Abiskon luonnonpuiston kauniissa maisemissa ja lähellä majapaikkaamme oli mahtava putous nimeltään Silver Fall.




Keskiviikko 16.7.

Aamulla matkamme jatkui Norjan puolelle, päämääränämme Lofootit. Ajoimme huikeissa maisemissa vuonojen ja vuoristojen ympäröimänä.



Olin aivan puolivahingossa buukannut meille upean yöpaikan Fiskenesin kylästä Andön saarelta Lofooteilta. Varsinainen gasthaus oli täynnä, joten saimme isännän toisen upean talon kokonaan käyttöömme. Alla meidän retrohenkinen huoneemme.



Majapaikan rannasta löytyi myös kummia kavereita sekä valaaan selkänikama, joka lähti biologi-äitini mukaan koulun oppimateriaaliksi.



Torstai 17.7.

Torstaiaamuna kiertelimme Andön saarta ja Andenesin kylää. Päämääränämme oli käväistä Tromssassa, joten ajansäästön vuoksi otimme lautan Andenesistä Senjan saarelle. Valaita ei näkynyt, mutta delfiinin sukulaisia eli pyöriäisiä pörräsi laivan ympärillä. Laivamatka päätyi upeaan vuonoon, jossa oli ihanan väristä vettä.






Tromssaan suunnistaessa pysähdyimme myös peikkokylässä Senjalla.




Muutamien harharetkien jälkeen löysimme vihdoin Tromssaan. Kaupunki oli mahtava vanhoine taloineen ja maisemineen.




Illaksi ajoimme Suomeen ja yövyimme Kilpisjärven karuissa maisemissa.

Perjantai 18.7.

Aamulla päätimme käväistä pienellä patikkaretkellä Malla-tunturilla, mutta tuhansien itikoiden takia emme jaksaneet kävellä ihan korkeimalle huipulle asti. Kuuden kilometrin lenkki sai siis riittää.



Illaksi ajoimme takaisin Rovaniemelle mökkeilemään, jossa seuraamme liittyivät serkkuni ja hänen poikaystävänsä Tukholmasta. Saunoimme ja seurustelimme koko viikonlopun. Rovaniemen keskusta on muuten muuttunut ihan hirveästi, siitähän on tullut oikea city!

Sunnuntai 19.7.

Sunnuntaina menimme mummolaan kahvittelemaan ja illalla lähdimme ajamaan kohti kotia. Kymmenen tunnin ajomatka oli aivan kamala rankkasateessa, eteen ei meinannut nähdä ja jouduimme vesiliirtoihin enemmän kuin kerran. Tampereelle saavuimme kolmelta maanantaiaamuna. Vieläkin väsyttää, mutta Norjan reissu oli ehdottomasti sen väärtti!

Lopuksi

Nyt kun on yli 3000 kilometriä Micralla takana voin kertoa sen plussat ja miinukset.

Plussana sanoisin auton olevan näppärä kaupunkiauto ja sopivan erityisesti naisille ajoa helpottavien ominaisuuksiensa ansiosta. Se kuluttaa suhteellisen vähän; meillä keskikulutus oli 6.4 l/100km. Auto on hiljainen ja kivan näköinen sekä automaattivaihteisto helppokäyttöinen.

Miinuksena sanottakoon, että auto ei ole mikään tila-auto ja tavaratilaa on todella vähän. Pitkillä matkoilla tämä kostautuu sillä, että tavaraa oli tungettava myös auton sisätiloihin. Tämä puolestaan loi lisää epämukavuutta jo muutenkin ahtaaseen autoon. Ahtauden vuoksi selkä tuli pitkillä matkoilla kipeäksi, kun takapenkillä ei jalkoja saanut kunnolla suoriksi. Musiikkihullulta poikaystävältä noottia tuli cd-soittimesta, joka ei soittanut lainkaan MP3-raitoja cd:ltä. Muuten kuuden cd:n vaihtaja oli näppärä ja stereoihin sai yhdistettyä USB-kaapelilla MP3-soittimen. Lisäksi Micrasta puuttui pitkillä matkoilla hyvinkin olennainen cruise control eli ajonopeuden säädin, tai ainakaan me emme sitä paikantaneet autosta emmekä ohjekirjasta. Jos nämä ominaisuudet saataisiin korjattua, voisin hyvinkin harkita Micraa city-autokseni - oli sen sen verran mukava!

Fluxor kiittää! :)

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Kirsikkainen Nissan muisto

On vaikea sanoa ketka voisivat olla coolimpia kuin ne.. Ei aika varmasti ketkaan.

Kivipestyt farkut, viela kivipestympi farkkutakki, tukka edesta silleen totterolla ja takaa silleen kiharoilla. Polttivat tupakkaakin kuin James Dean aikoinaan, jotenkin makeesti vinokseen..

Seisovat porukalla, tupakoivat.

Uhkuvat jotain vaarallista, mutta silti kutittavaa.

Niita oli kolme.

Yksi pitka, yksi tavallinen ja yksi tavallista lyhyempi. Komeita kuten nyt kahdeksantoista kesaiset vain voivat olla.

Kylla ne valilla katselevat vaivihkaa meidan tyttojen hieman kauempana seisovaa ryhmaakin, mutta enimmakseen nauroivat keskenaan auton luona, potkivat kivia, liikkuvat harkitun miehekkaasti. Aukinaisesta auton ovesta kuului J.Karjalaista. Aina sita.

’han ei ooooo oikea cowboyy jos naista ei voi saada mielestaan...’

Ne oli ihan ehdottomasti kylan makeimmat tyypit.
Halutuimmat, hauskimmat, tylyimmat ja staileimmat.
Jokainen tytto olisi halunnut niiden autoon ajelulle.

Cherryn takapenkilla oli ahdasta.

Siella istui yksi pojista ja kolme tyttoa.
Musiikki soi taas ihan liian lujalla. Auton tiivis ilma tuoksui tupakkaisille sormille, kostealle farkulle ja oluiselle hengitykselle.

Tytot nauroivat ujosti ja hermostuneesti. Taukoamatta.

Viisitoistakesainen ei viela ole kovin varma mistaan. Ja varsinkaan mistaan itseensa liittyvasta, kuten naurusta. Edes silloin kun on vihdoinkin paassyt kylan kovimpien jannujen Nissan Cherryn kyytiin.

Keimolan Kesoililla se pisin pojista meni kahvioon ostamaan lisaa tupakkaa. Kysyi mennessaan tarvitseeko kukaan mitaan. Kukaan tytoista ei uskaltanut vastata ja pojat tilasivat kuka mitakin.
Pisin palasi pian ja tunki pikaisesti ulkona vedetyn mallun jalkeen takaisin takapenkille.
Sinne tyttojen sekaan.
Sitten se yht’akkia kaantyi yhden tytoista puoleen ja laski sen syliin nauraen ja silmaa iskien fazerin sinisen.

Tytto oli ihmeissaan.

Ei tiennyt miten pain olla. Ja uskaltaa siihen suklaaseen edes koskea..

Mutta mikaan, ei mikaan, olisi voinut valmistaa hanta siihen mita poika seuraavaksi sanoi..

- ostin sulle fazerin sinista kun sun silmat on ihan yhta ruskeat kuin se suklaa.

Tytto tunsi miltei pyortyvansa.

Punastui hiuksenlatvojaan myoten.
Ja koskaan ei fazerin sininen ole maistunut niin hyvalta kuin silloin sen Nissan Cherryn takapenkilla.
Ei koskaan.

***

Mina olen Petra ja tahan ihanaan muistoon minut johdatti pieni helmi joka saapui pihalleni tana aamuna kello 10.

Seuraavan viikon ajan minua vie herkullinen Nissan Micra Elegance ja jos ei enaa pitkin muistokujaa, niin sitten varmasti ainakin jotain muuta..

Katsotaan.