1400 kilometriä ja kolme polttoainetankillista myöhemmin olen tyypannut Teletapin. Kuten kunnon testeissä yleensä, on aika antaa risuja ja ruusuja. Ranskalaisin viivoin.
Kiitämme:
-kaupunkiajettavuutta
-pehmeästi vaihtavaa automaattilaatikkoa
-sympaattista yleisilmettä
-varustelua (automaattivaihteet, ESP-ajonvakautusjärjestelmä, ilmastointi, Bluetooth-liitännällä varustettu audiojärjestelmä ja koko joukko fiinejä kikottimia)
Moitimme:
-minimaalisen pientä tavaratilaa
-älyavainta (turhake, joka sanoi työsopimuksen irti heti ensimetreillä)
-vähäistä vääntöä ja pieniä hevosvoimia
-epäloogista tuulilasinpyyhinten säätöviikseä (vrt. mikä tahansa saksalainen auto)
-vakionopeussäätimen puutetta
-pikkuautoksi varsin korkeaa kulutusta
Muutoin Micra on varsin lystikäs lelu. Omaan käyttöön en varmastikaan sellaista hankkisi, sillä päivittäiset ajokilometrit ovat sen verran suuret, että ne mieluummin istuu vähän tukevamman ja tehokkaamman auton ratissa. Kahden koiran taloudessa myös tavaratilan koko on auttamattomasti liian pieni. Vain toinen koirista olisi mahtunut kyytiin ja sekin ilman häkkiä. Myös polttoaineen kulutus jäi hieman vaivaamaan. 1400 kilometriä maantieajoa, josta alle 50 kilometriä moottoritiellä ja silti keskikulutus tuolla matkalla nousi yli 6,5 litraan sadalla kilometrillä. Vertailun vuoksi voin kertoa, että 300 kiloa painavampi VW Golf Variant 1.9 TDI syö allekirjoittaneen ja aviomiehen ohjastamana keskimäärin 5,1 litraa vastaavassa ajossa. Hevosvoimia kyseisessä autossa on 12 enemmän kuin Micrassa ja vääntöä perstuntumalta veikattuna melkein tuplaten.
Pikkunäppäräksi kauppakassiksi Micra tosin kelpaisi meillekin, varsinkin jos asuisimme vielä Kehä III:n sisäpuolella.
Mutta sitten asiasta painekattilaan. Muistatteko kun manasin itselleni huonoa tuuria viikko sitten vitsailemalla että toivottavasti palautan Micran ehjänä koeajon jälkeen? Meinasi nimittäin käydä köykäisesti viime yönä.
Kun aamuyöllä kahden ja kolmen välillä suhaa kodin ja kustannuspaikan väliä, niin viimeisenä sitä siinä unenpöpperössä mitään yllätyksiä kaipaisi.
Sehän ei tietenkään estänyt kahta hirveä ryykäämästä kaistalle.
Jos Teletapissa ei olisi ollut ESPtä, niin veikkaanpa, että tänään olisin ollut luovuttamassa hieman erinäköistä Nissania takaisin viikon koeajon jäljiltä. Tai sitten en olisi ollut. Ollenkaan. Vajaa satanen lasissa, aikaa saada auto täysin pysähdyksiin alle kolme sekuntia. Ei siinä jarrua enää paineta. Pyritään minimoimaan vahingot.
Silmissä ei suinkaan välähtänyt elämä filminauhana, vaan ensimmäinen ja ainoa ajatus oli, ettei laina-autoa nyt jumalauta sovi lunastukseen laittaa.
Vastaantulevien kaistan ja pientareen kautta tiukalla ohjausliikkeellä, ensin hieman jarruttaen ja sitten kaasupoljinta konetilan puolelle runtaten ja a vot! Rauhallisesti rullaten ensimmäiselle bussipysäkille, ulos autosta ja tupakka palamaan. Ei vekkejä autossa, eikä kuljettajassa, vaikka pumppu oli hirttää kiinni silkasta kauhusta.
Yhdelläkään taloutemme kolmesta saksalaisesta matalalentokoneesta väistö ei tasan tarkkaan olisi onnistunut. Viimeistään siinä kohtaa, kun kuskin puolen renkaat karahtivat soraiselle pientareelle, olisi menty metsään ihan kirjaimellisesti, sen verran tuppaavat puskemaan ohjausta.
Nissan - Turistin Volkkarit. 6-0.
Kiitoksia kuitenkin Nissanille ja Tiimille, että uskoitte Teletapin haltuuni. Oli varsin hupaisaa kengittää vaihteeksi vähän eksoottisempaa kalustoa!
Turvallista matkaa!
Kati aka Turisti
