lauantai 27. syyskuuta 2008

Pe-päivä

Perjantaina lähdin ajelulle Nissanilla. Auto kulkee näppärästi ja radiossa soi Bassoradio. Nissan Micra on viisipaikkainen ja automaattivaihteinen, joka sisältää muun muassa Bluetooth-ominaisuuden. Kaupungissa auto on helppo pysäköidä ja mahtuu pienempiinkin parkkipaikkoihin. Micra herättää huomiota kadulla, kun päät kääntyvät sillä ajaessa. Auto haetaan huomenna pois ja täytyy myöntää, että olen hieman kiintynyt kyseiseen hopeanuoleen.:)

Eilen perjantaina olin kaupungilla kaverini kanssa ja kävimme syömässä kiinalaisessa. Illalla oli tuttuni syntymäpäivät ja lähdin sieltä toisen ystäväni kanssa Apollo Live Clubin 1 -vuotis tilaisuuteen. Apollossa oli live-musiikkia ja tarjoilua. Tänään olen puolestaan vain rentoutunut kotona.

Alhaalla kuvia perjantain asustani. Musta villakangastakki on Zarasta, kiiltolegginsit Gina Tricotista, tolppakorkokengät Dinskosta ja salkku kirpputorilta. Lakkasin kynteni purppuralla kynsilakalla, josta alhaalla kuva.

Palaan vielä huomenna postaamaan!




tiistai 23. syyskuuta 2008

Sharon ja Micra

Hei kaikki Micra Cutsin lukijat ja tämän blogin kirjoittajat!

Sain eilen käyttööni suloisen hopean Micra Cuts -auton ja olenkin ajanut sillä muun muassa uimahalliin ja ystävieni luokse. Kaupungissa se on pieni ja ketterä ja ajaessa on mukavaa kuunnella musiikkia. Nimittäin mammani autossa ei toimi radio..:D

Alhaalla kuva autosta pihallani Helsingissä. Kuvasta näkee myös päivän asuni. Nahkatakki on Espanjasta, leveähihainen helmasta kiristetty paita Gina Tricotista niin kuin kiiltolegginsitkin. Maiharit on H&M:sta ja musta kiiltonahkasalkku Zarasta. Maiharit näkyvät vielä paremmin toisessa kuvassa.



Auto on siis käytössäni koko viikon ja palaan postaamaan vielä muutaman kerran.

Nähdään liikenteessä ;)

maanantai 22. syyskuuta 2008

Viikon 39 Micra Cuts tähti

Viime viikon lopulla MicraCuts auto oli East Side Stories näyttelyn avajaisten kunniaksi nähtävillä Uudenmaankadun Myymälä2:sen edessä eikä tästä syystä ollut normaalisti blogikäytössä.

Nyt on kuitenkin aika esitellä viikon 39 MicraCuts tähti Sharon. Blogissaan Sharon kirjoittaa tyylistä ja kauneudesta.

Tervetuloa bloggaamaan MicraCutsiin!

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

East Side Stories lehdistöavajaiset

Perjantaina Uudenmaankadun Myymälä2:ssa vietettiin Juliana Harkin, Liisa Jokisen ja Salli Raesteen valokuvanäyttelyn lehdistöavajaisia. Nissanin sponsoroimaan tapahtumaan oli kutsuttu paikalle lehdistön edustajia sekä suomalaisia tyyli- ja muotibloggareita.



(kuvassa Liisa, Juliana ja Salli)

Upeat näyttelykuvat taitelijat olivat ottaneet Micralla kiertämänsä viikon aikana. Nähtävillä on itäsuomalaisia tyylejä sekä maisemia matkan varrelta. Lisäksi Myymälässä on myynnissä myös vaatteita matkan varrelta.



Avajaisiin oli kutsuttu puhumaan ruotsalainen muotiguru, tyylibloggari ja journalisti Ebba von Sydow. Ebba puhui muotiblogien vaikutuksesta tukholmalaisten pukeutumiseen sekä kertoi kauden "must-have" vinkit.



Ebba nimesi myös suosikkikuvansa näyttelystä ja himoitsi sitä jopa oman kotinsa seinälle ripustettavaksi.



Lisäksi Ebba ja muotibloggarit istuivat kokeilemaan uutta Micran kaunista mustikansinistä 25-juhlavuotismallia, joka on ensi viikon ajan nähtävillä Myymälä2:sen edustalla.





Näyttely on kaikille avoinna ja ilmainen. Paikkana siis galleria Myymälä2, Uudenmaankatu 23. Myymälä2 on kiinni maanantain ja tiistain, mutta keskiviikkona ja torstaina ehdit vielä katsomaan tyttöjen mahtavia kuvia.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Mainoskatkon uusinta viikon 34 blogipostauksiin liittyen:

Mitä on itä-suomalainen look? Vastaus on nähtävillä Juliana Harkin, Liisa Jokisen ja Salli Raesteen ideoimassa ja toteuttamassa East Side Stories -valokuvanäyttelyssä. Kuuden päivän matka Itä-Suomeen ja tuloksena näyttely, jonka pääosissa tavalliset ihmiset tyyleineen. Näyttelyssä mukana myös East Side Collection, eli vaatteita matkan varrelta.

Myymälä2, Uudenmaankatu 23, Helsinki
20–26.9.2008

maanantai 15. syyskuuta 2008

KIITOS PALJON, ANTEEKSI VÄHÄN.

1400 kilometriä ja kolme polttoainetankillista myöhemmin olen tyypannut Teletapin. Kuten kunnon testeissä yleensä, on aika antaa risuja ja ruusuja. Ranskalaisin viivoin.

Kiitämme:
-kaupunkiajettavuutta
-pehmeästi vaihtavaa automaattilaatikkoa
-sympaattista yleisilmettä
-varustelua (automaattivaihteet, ESP-ajonvakautusjärjestelmä, ilmastointi, Bluetooth-liitännällä varustettu audiojärjestelmä ja koko joukko fiinejä kikottimia)

Moitimme:
-minimaalisen pientä tavaratilaa
-älyavainta (turhake, joka sanoi työsopimuksen irti heti ensimetreillä)
-vähäistä vääntöä ja pieniä hevosvoimia
-epäloogista tuulilasinpyyhinten säätöviikseä (vrt. mikä tahansa saksalainen auto)
-vakionopeussäätimen puutetta
-pikkuautoksi varsin korkeaa kulutusta

Muutoin Micra on varsin lystikäs lelu. Omaan käyttöön en varmastikaan sellaista hankkisi, sillä päivittäiset ajokilometrit ovat sen verran suuret, että ne mieluummin istuu vähän tukevamman ja tehokkaamman auton ratissa. Kahden koiran taloudessa myös tavaratilan koko on auttamattomasti liian pieni. Vain toinen koirista olisi mahtunut kyytiin ja sekin ilman häkkiä. Myös polttoaineen kulutus jäi hieman vaivaamaan. 1400 kilometriä maantieajoa, josta alle 50 kilometriä moottoritiellä ja silti keskikulutus tuolla matkalla nousi yli 6,5 litraan sadalla kilometrillä. Vertailun vuoksi voin kertoa, että 300 kiloa painavampi VW Golf Variant 1.9 TDI syö allekirjoittaneen ja aviomiehen ohjastamana keskimäärin 5,1 litraa vastaavassa ajossa. Hevosvoimia kyseisessä autossa on 12 enemmän kuin Micrassa ja vääntöä perstuntumalta veikattuna melkein tuplaten.

Pikkunäppäräksi kauppakassiksi Micra tosin kelpaisi meillekin, varsinkin jos asuisimme vielä Kehä III:n sisäpuolella.

Mutta sitten asiasta painekattilaan. Muistatteko kun manasin itselleni huonoa tuuria viikko sitten vitsailemalla että toivottavasti palautan Micran ehjänä koeajon jälkeen? Meinasi nimittäin käydä köykäisesti viime yönä.

Kun aamuyöllä kahden ja kolmen välillä suhaa kodin ja kustannuspaikan väliä, niin viimeisenä sitä siinä unenpöpperössä mitään yllätyksiä kaipaisi.

Sehän ei tietenkään estänyt kahta hirveä ryykäämästä kaistalle.

Jos Teletapissa ei olisi ollut ESPtä, niin veikkaanpa, että tänään olisin ollut luovuttamassa hieman erinäköistä Nissania takaisin viikon koeajon jäljiltä. Tai sitten en olisi ollut. Ollenkaan. Vajaa satanen lasissa, aikaa saada auto täysin pysähdyksiin alle kolme sekuntia. Ei siinä jarrua enää paineta. Pyritään minimoimaan vahingot.

Silmissä ei suinkaan välähtänyt elämä filminauhana, vaan ensimmäinen ja ainoa ajatus oli, ettei laina-autoa nyt jumalauta sovi lunastukseen laittaa.

Vastaantulevien kaistan ja pientareen kautta tiukalla ohjausliikkeellä, ensin hieman jarruttaen ja sitten kaasupoljinta konetilan puolelle runtaten ja a vot! Rauhallisesti rullaten ensimmäiselle bussipysäkille, ulos autosta ja tupakka palamaan. Ei vekkejä autossa, eikä kuljettajassa, vaikka pumppu oli hirttää kiinni silkasta kauhusta.

Yhdelläkään taloutemme kolmesta saksalaisesta matalalentokoneesta väistö ei tasan tarkkaan olisi onnistunut. Viimeistään siinä kohtaa, kun kuskin puolen renkaat karahtivat soraiselle pientareelle, olisi menty metsään ihan kirjaimellisesti, sen verran tuppaavat puskemaan ohjausta.

Nissan - Turistin Volkkarit. 6-0.

Kiitoksia kuitenkin Nissanille ja Tiimille, että uskoitte Teletapin haltuuni. Oli varsin hupaisaa kengittää vaihteeksi vähän eksoottisempaa kalustoa!

Turvallista matkaa!

Kati aka Turisti

torstai 11. syyskuuta 2008

TELETAPIN TEEMABIISI

Koskapa tykkään nelipyöräisistä melko lailla enemmän kuin esimerkiksi vaikkapa kaurapuurosta, on minulla ollut tapana mietiskellä jokaiselle ajamalleni autolle auton tunnelmaan ja olemukseen sopiva teemalaulu.

Kahdelle saksalaiselle matalalentokoneellemme olen omistanut tämän pätkän. Siitäkin huolimatta että toinen on diesel.

Sunnuntaiajelulla kera vuosikerta-Kuplan kuuntelen aina tätä.

Kun erään kerran ajelin vanhaa Trabantia pitkin poikin Unkaria, pyöri mielessäni tämä.

Ja kun suhasin Irlantia päästä päähän vuosikerta-Camarolla, niin luonnollisestikin luukutin stereoista tätä.

Tänään ajelin Karjaalle ja Kytäjän kautta takaisin Teletapilla ja radio sattui soittamaan tämän.

Sopi mielestäni tunnelmaan kuin nyrkki silmään, varsinkin kun tiellekin oli vedetty ihkauusi ja ah-niin-sileä asfaltti. Pakko kai myöntää, että tykkään tuosta nelipyöräisestä pikku turhakkeesta, vaikkei sen takakonttiin mahdukaan kahta koiraa ja kolmea ostoskassia.