Vihdoinkin löytö

Hmp mikä ilma! Ei oikein huvita lähteä kuvailemaan vanhaa Raumaa tai yhtään mitään muutakaan. Teimme pikaisen kierroksen kirpputorilla Ulvilassa ja juuri kun ajattelin, etten pitkän löydöttömän ajanjakson jälkeen bongaa kirppareilta mitään kivaa, eteeni ilmestyivät nämä ihanaiset herrainkengät. Ei siis muuta mielenkiintoista tältä päivältä. Jos huomenna ilmat sallivat, ajamme hiukan pidemmälle.



<3: Irene

Valloissa

Ajelimme siskoni kanssa tänään kotikaupungissani Harjavallassa. Olen muuttanut opiskelujen perässä Helsinkiin, mutta tunnen itseni ensisijaisesti harjavaltalaiseksi ja satakuntalaiseksi. Nykyään en ole oikein edes viihtynyt Helsingissä vaan haluan vähintäänkin viikonlopuiksi kotiseuduille näkemään perhettä ja ystäviä. Kandintutkielmanikin tein harjavaltalaisnuorten kotimurteentuntemuksesta.

Harjavalta on erikoislaatuinen kaupunki. Meitä on täällä vain noin 8000, mutta kaupunkimme tunnetaan monista asioista. Aikaisemmin monet ulkopaikkakuntalaiset tiesivät kaupungista vain mielisairaalan ja tehtaat (aikaisemmin Outokumpu Oy:n kuparisulatto ja Rikkihappo Oy:n tehtaat, joiden tilalle on tullut monien vaiheiden jälkeen Boliden Harjavalta Oy, Norilsk Nickel Harjavalta Oy sekä Rikkihappo Oy:n tilalle Kemira Oy).

Nyttemmin Harjavalta tunnetaan ehkei niinkään kuparin vaan lahjakkaiden muusikoiden tehtailusta. Maj Karma- ja Lapko-yhtyeet sekä Katri Ylander ovat alunperin harjavaltalaisia. Maj Karman pojat järjestävät joka kesä suositun Karma Rockin Kokemäenjoen rannassa ja kesän aikana on liuta muitakin kemuja. Helsingin Sanomien Nyt-liite onkin nimittänyt Harjavallan Suomen rockeimmaksi kaupungiksi, sillä täällä on väkilukuun nähden eniten rock-tapahtumia. Karma-rock onkin monen harjavaltalaisen, minut mukaan lukien, yksi kesän kohokohdista. Musiikki ei aina jaksa kiinnostaa, mutta näkee ainakin kerralla kaikki vanhat tutut.

Olen jo pitkään ollut käärmeissäni harjavaltalaisnuorten asenteesta pientä kotikaupunkiaan kohtaan. Valitetaan, ettei täällä koskaan tapahdu mitään ja koska kaikki tuntevat toisensa, juoruilulta ei voi välttyä. Itse kuitenkin hermostun Helsinkiin paljon useammin kuin Harjavaltaan, täällä ei juuri tarvitse stressata mistään. Kun pännii, niin voi painella hiljaisuuteen keskelle metsää koirien kanssa.

Yksi parhaimmista asioista täällä on kaupungin poikki kulkeva joki, jossa silmä lepää kesäisin rantasaunan terassilla istuskellessa. On ilo nähdä, että joen rantaan kohoaa mitä hulppeimpia taloja kuin sieniä sateella. Harjavalta siis kiinnostaa asuinpaikkana. Onneksi minulla on aina koti täällä.

Tässä hiukan kuvia Harjavallan voimalaitokselta ja Hiittenharjulta.


Menneisyys on läsnä Harjavallan luonnossa. Voimalaitospadon alapuolella on näkyvillä noin 700 miljoonaa vuotta vanha hiekkakivinen peruskallio, ja Hiittenharjun rinteillä on muistona kivikkoisia rantavalleja noin 3000—7000 vuotta sitten paikalla olleesta Litorinamerestä. (Harjavalta)









Viikonloppuna ehkäpä Raumalle tai Reposaareen!

- Irene

Kaunis koti

Huristelimme mieheni kanssa jo tänään Jyväskylästä kotiin Harjavaltaan. Jyväskylässä olisi viihtynyt kauemminkin, varsinkin aina niin vieraanvaraisten sukulaistemme hellässä huomassa. Kälyni Laura on varsinainen kodin hengetär, sisukas remppaaja ja taitava sisustaja. Laura ja miehensä remontoivat 100 neliön kämppänsä omakätisesti ja Lauran maagisen sisustussilmän avulla lukaali näyttää nyt tältä:











Lauralla on pettämätön silmä värien suhteen ja hän osaa yhdistellä kivasti vanhaa ja uutta. Amerikkalaistyylistä sisustusta yhdistettynä skandinaaviseen yksinkertaisuuteen ei ihan joka kodista löydä. Laura arvostaa laatua, mutta osaa tehdä myös edullisia kirppislöytöjä. Kadehdin Lauran tyyliä siinäkin mielessä, että hän saa pienen tilan näyttämään avaralta. Voisinkin ottaa oppia häneltä valkoisen käytössä!

<3: Irene

Kylään Jyväskylään

No niin, vihdoin Micran ratissa. Lähdimme tänään mieheni kanssa kaasuttelemaan Jyväskylään, missä on pitänyt jo ties kuinka kauan vierailla mieheni veljen ja tämän vaimon luona. Söimme matkalla mahtavat huoltoasemasapuskat Heinolan Tähtihovissa ja kuvasimme pikaisesti tämän viikon Micrailijan:


Kävi muuten tuuri, että sain Micran käyttööni juuri tällä viikolla, sillä farmarimme hajosi tien päälle juuri viikonloppuna. Toivon mukaan mieheni saa auton kuntoon siihen mennessä, kun joudun luopumaan kätsystä Hopeanuolesta.

Pari ja puolisataa kilometriä Helsingistä Jyväskylään taittui Micralla kivasti ja Luojalle kiitos automaattivaihteista! Huomenna näytän vähän kuvia majapaikastamme, mieheni käly on sisustanut kämpän niin kivasti, että kelpaisi sisustuslehdenkin esittelyyn.

Tässä vielä kulkupelimme ja hieno Jyväsjärven ylittävä silta.



Huomiseen!

Viikon 41 Micra Cuts tähti

Ajelin eilen Kemistä Helsinkiin, kun hain auton Ambelta, ja näin ollen tämän viikon bloggaajan esittely viivästyi päivällä. Kiitos Ambelle mahtavista reissukertomuksista ja tervetuloa MicraCutsiin Irene!

Irene kirjoittaa blogia yhdessä Sagan kanssa, joka muuten pääsee Micran rattiiin ensi viikolla. Irene on helsinkiläinen freelance-toimittaja, joka rakastaa muodin lisäksi kaikkea kaunista, kuten Arabian astioita ja Aallon tuoleja.

Lisää Irenen juttuja vaatteista ja muodista voit lukea täältä.

Day 5 & 6 & 7 - Katastrofimatka naapurimaan puolelle

Varoitus, nyt seuraa kielioppimatonta sekamelskaa. Väsyneet aivot eivät nyt millään tahdo taipua sujuvaan matkakerrontaan. Siitä asti, kun viikko sitten maanantaina sain Nissan Micran käyttööni, olen ollut kirjaimellisesti kokoajan tien päällä. Aina menossa johonkin. Tämänkin kirjoituksen jälkeen on sitten myös kiire huristella viimeiset ajot Hopeanuolella, sillä huomenna aamulla se haetaan minulta pois. Eikö olekin väärin? Kyllä vielä menisi toinenkin blogiautoviikko ihan olan kohautuksella ja riemuiten. Mutta valitettavasti joudun luopumaan Micrasta, ja ensi viikolla se ilahduttaa jälleen jotain toista bloggaajaa. No mutta.. muutakin kerrottavaa minulta toki löytyy, elikkäs eikun asiaan..

Matka Luulajaan käynnistyi perjantaiaamulla kiireessä, mutta pääsimme tien päälle kuitenkin hyvissä ajoin. Matka lähti kuitenkin kunnolla käyntiin vasta karkkikaupan kautta - täytyihän sitä niinkin pitkälle matkalle (noin puolitoista tuntia) käydä hakemassa hieman evästä mukaan. Tosin minä olin aamulla hoitanut jo eväspuolen ruisleipien ja kuuman kaakaon voimin. Uskalsin päästää pitkän harkinnan jälkeen poikaystäväni rattiin, sillä itse en ollut lainkaan ajotuulella. Niinpä minä rallattelin kaikkien radiosta tulevien kappaleiden tahdessa poikaystäväni körryytellessä (ei ehkä ihan oikea termi siihen vauhtiin nähden) Micralla kohti Ruotsin maata.


Päivän ensimmäinen kuva. Päivän asu oli tottakai pakko ikuistaa kameran avulla jälleen kerran.

Ja kävipä sitten niin, että tämä tuhlaajatyttö oli kuluttanut jo kaiken lahjoitetun bensan. Ensitöiksemme veimmekin siis Nissan micran aamupalalle Shellille. Kuvassa poikaystäväni tankkaamassa ysivitosta suoraan Hopeanuolen suoniin. Ja tästä matka jatkui sitten taas..

Jostain syystä matka muuttui hyvin pitkävetiseksi heti Haaparannan jälkeen. Tie kohti Luulajaa tuntui loputtoman pitkältä johtuen varmaankin mielettömästä shoppailunälästä, sekä jatkuvasta suorasta. Haaparannalta Luulajaan ajoimme varmaan kokoajan suoraan, suoraan, suoraan.. ja suoraan.

Perille päästyämme, ja Nissanin taidokkaasti parkkihalliin kurvailtuamme saimmekin sitten huokaista helpotuksesta sekä kiljua riemusta saman aikaisesti. Pitkästyttävä matka oli vihdoin päättynyt, ja shoppailuparatiisi oli suoraan edessämme. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Alku meni tottakai hyvin. Riensin innokkaana ensimmäiseen näkökentässä häilyvään kauppakeskukseen. Armoton farkkujen sovitus alkoi, ja tästä en haluaisikaan puhua enempää. Voiko olla mitään hankalampaa kuin täydellisten farkkujen metsästäminen, ja lopulta niiden löytäminen? Eli farkkuja ei löytynyt, kaikkea muuta kyllä.

Tämä omituinen otos on peräisin yrityksestäni napata kuvaa Lindexin hienoista näyteikkunoista. Ikävä kyllä ikkuna ei ollutkaan niin yhteistyökykyinen kuin olin luullut, ja täten en saanut työkavereilleni mitään näytettävää.

Innokkas shoppailu keskeytyi hetkeksi nälän kouristellessa vatsassa, ja pysäköintiajan päättyessä. Ruotsissa liikenne oli täysin erilaista kuin Suomessa. Oli onni, että allamme oli juuri Nissan Micra, tuo auto joka on tunnettu nopeasta kiihtyvyydestään. Luulajassa kun käsitettä "liikennevalot" ei näytetty nimittäin tuntevan kovinkaan hyvin. Liikennevaloista tuli ampaista jo ennen punaisen vaihtumista vihreäksi, ja kun emme ekalla kerralla tätä hoksanneet, sateli takana odottelevilta autoilijoilta korvien täydeltä tööttäyksiä suoraan meille osoitettuna.

Ruokapaikka löytyi, ja vatsa täynnä shoppailu ja armoton vaatteiden sovitteleminen ei enää tuntunut yhtä mukavalta puuhalta. Olin jättänyt pari juttua vielä kauppaan harkinnan varaan, ja päätin lopputöikseni noutaa ne itselleni. Valitettavasti en ollut huomioinut lainkaan sitä pientä seikkaa, että Visa electronillani vallitsevat edelleen ne monta vuotta sitten asetetut nosto- ja ostorajat. Nostaessani unelmieni laukun kassapöydälle ja ojentaessani korttini maksutapahtumaa varten, kassaneiti ilmoittikin sievästi, että minulla ei taida olla tarpeeksi rahaa kortillani. Kummissani juoksin automaatille ja tajusin mokanneeni pahemman kerran. Lisäksi nostorajani oli hyvin alhainen, enkä saanut enää edes nostettua tarpeeksi rahaa automaatista. Onneksi mukana oli poikaystävä, jonka korttia vingutimme sitten olan takaa, jotta tämä neiti sai laukkunsa ja pari muutakin kauppaan unohtunutta juttua.

Takapenkit muovi- sekä paperikassien peitossa jätimme Luulajan taaksemme ja suuntasimme kotiin. Tai niin ainakin luulimme. Muutaman kymmenen kilometrin ajelun jälkeen tajusimme katsella ympärillemme. Maisemat eivät olleetkaan enää tutun näköisiä, ja tieviitatkin kertoivat totuuden aivan erilaisena kuin olimme odottaneet. Olimme siis ajaneet harhaan. Jostain syystä olimme kai ajatelleet, että koska Luulajaan hurauttaminen kävi niin helposti, sieltä poistumiseenkaan ei tarvitsisi siis käyttää aivonystyröitään juuri lainkaan. Aika kauan ajelimme epätietoisuudessa ja ihmeissämme eteenpäin tieviittoja tiiviisti seuraillen, ja puolen tunnin harhailun jälkeen onnistuimme löytämään oikean moottoritien kohti kotia. Heh, täytyy kyllä sanoa että kiukku muuttui aika nopeasti hervottomaksi nauruksi, kun laskeskelimme yhteen kaikki päivän vastoinkäymiset :D

Olimme lähteneet kotimatkalle jo hyvissä ajoin valoisaan aikaan, mutta kotiin päästyämme oli jo hyvin myöhä ja ilta oli säkkipimeä niillä alueilla, joille ei oltu sijoitettu katulamppuja. Nissan micran penkinlämmittimet kuitenkin lämmittivät niin kehoa kuin mieltäkin, joten pitkästyttävä kotimatka kestettiin kuin kestettiinkin loppuun saakka. Kotiin saapumisen jälkeen täytyikin sitten mennä saunan kautta nukkumaan, ja valmistautumaan lauantain työpäivään.

Että sellaista autoilua tällä neidillä. Täytyy sanoa, että Nissan Micran saaminen viikoksi käyttöön oli minulle kuin onnen potku. Ajan paljon perheemme Volvolla, mutta lähes ainoastaan kaupunkiajoa. Vaikka minulla on ollut ajokortti jo reippaasti yli vuoden, hyvin vähän olen päässyt/uskaltanut lähteä ajelemaan pidempiä matkoja moottoritielle, tai muutenkaan uskaltanut harjoitella maantieajoa. Nyt kun sain kuitenkin auton viikoksi käyttöön vain ja ainoastaan itselleni, olikin sitten pakko uskaltautua ajamaan pidemmälle. Sain nyt viimeistään karistettua itsestäni ne pienet pelot autoilun turvallisuudesta, ja opin luottamaan enemmän omiin ajotaitoihini.

Haluankin siis ilmaista SUUREN SUURET KIITOKSET koko Micra-tiimiä kohtaan, ja kaikille niille, jotka ovat vain jotenkin osallistuneet siihen, että auto on saatu juuri minulle järjestettyä. Olen nyt taas yhtä pientä kokemusta rikkaampi! (:

Loppuun voisin koota pikkuruisen arvostelun tuosta ihastuttavasta Hopeanuolesta:

+ Pieni tämä piirre on sekä hyvä että huono seikka, mutta plussalle menee siltä osin, että viihdyin hyvin pikkuruisessa autossa. Meillä on ennen ollut farmariauto, jonka ajoon en meinannut lainkaan sopeutua. Heti kun vaihdoimme hieman pienempään henkilöautoon, aloin pitää autolla ajamisestakin enemmän, kun tunsin oloni turvallisemmaksi.

+Turvallinen Täytyy myöntää, että automaattivaihteet tuovat enemmän turvallisuudentunnetta ajoon, kuin manuaalivaihteet. Juuri se, ettei tarvitse yllättävissäkään tilanteissa miettiä auton vaihteistoa, teki olon ajaessa turvalliseksi. Lisäksi peruuttaminen mm. parkkiruutuun parkkihallissa tuntui turvatulta, kun auto ilmoitti piipittämällä milloin olet liian lähellä seinää / toista autoa.

+ Nopeus Hyvä kiihtyvyys loi myös osaltaan turvallisuutta automatkoille. Tämä pikkuruinen auto yllätti minut sekä poikaystävän sillä, että sillä toden teolla sai ampaistua kunnolla moottoritien humuun täysin vaivatta. Ainakin meidän omalla autolla minua huolettaa joka kerta pujahtaa liittymästä moottoritien vilinään, kun koskaan ei ole varma kiihtyykö auto varmasti tarpeeksi nopeasti, varsinkin kun kiihtyvyys riippuu myös siitä, miten hyvin osaa vaihteita käyttää.

- Kulutus Nissan Micra kulutti pieneksi autoksi erittäin paljon. Tosin auton bensatankkikin oli sen verran pieni, että kulutus myös saattoi tuntua todellista suuremmalta. Kuitenkin tuntuu, että tällaista autoa en itselleni hankkisi, vaan odottelisin mielelläni ekologisempaa vesiota.

- Ahdas Tämä seikka ei muodostunut ongelmaksi meidän lyhyillä reissuillamme, emme edes käyttäneet peräkonttia kertaakaan. Kuitenkin pidemmillä matkoilla tilan puute saattaisi muodostaa todellisen ongelman.

- Älyavain Ihan mielenkiintoinen keksintö, mutta turha. Avaimen paikka vei jotenkin turhaan liikaa tilaa, tämänkin tilan olisi voinut käyttää kätevästi suunnittelussa hyödyksi esimerkiksi "juomatelineiden" sijoittamisella käsijarrun viereen. Kyllä, ne juomatelineet mitkälie, ovat erittäin tärkeitä. Ja ennen kaikkea käteviä varsinkin pidemmillä matkoilla jos pelkääjän paikalla istuvakaan ei kokoajan jaksa pitää juomapulloa kuskille saatavilla. :D

Siinä muutamia mielipiteitä tästä autosta. Kokonaisuudessaan auto oli kuitenkin ihastuttava, siksi voisinkin pitää sen mielelläni itselläni ;)

On ollut mukavaa vierailla vaihtelun vuoksi täällä Micra cuts-blogin puolellakin! Itseäni kuitenkin harmittaa, että auton tulo sattui näinkin kiireiselle viikolle, sillä kun ainoat vapaapäivät ovat kuluneet riemukkaasti autoreissuilla, ei kirjoittamiselle ole jäänyt mielestäni tarpeeksi aikaa. Ja muutenkin pidemmiltä ja hohdokkaammilta reissuilta olisi voinut olla hieman mielenkiintoisempaa kerrottavaakin.. olen kuitenkin iloinen, jos joku on jaksanut lukea muunmuassa tämänkin postauksen ihan loppuun asti, kiitos siitä! (:

Nyt on Amben aika siirtyä sivuun ja luovuttaa auto seuraavaa ajelijaa varten. Nyt siirryn taas kirjoittelemaan oman blogini, Super duper loven sivustoille, muistathan että sinäkin olet tervetullut lukemaan juttujani sinne! Oli ilo jakaa viime viikon tapahtumia teidän kanssanne, ja toivon, että tämän tyylisiä tilaisuuksia tarjoutuu lisää jatkossakin! Turvallisia ajoja seuraaville bloggaajille, ja hyvää syksyn jatkoa kaikille lukijoille, sekä lämmin kiitos Micra-tiimille! Ambe sammuttaa moottorin, siistii auton omilta jäljiltään, ja jää seuraamaan kun Nissan Micra ampaisee omalta kotiseudultaan kohti uusia seikkailuja, kohti uutta päämäärää.

Day3&4

Keskiviikkona ja torstaina, blogiautoilun kolmantena sekä neljäntenä päivänä, olemme Nissan micran kanssa keskittyneet vain ja ainoastaan kaupunkiajoon. Eilisen päivän micrulainen joutui kököttämään täysin yksin työpaikkani pihamaalla, lähes koko päivän. Tänään päästiin vähän pidemmälle kun auto vei minut aamulla salille, päivällä laulutunnille, sekä iltapäivällä töihin. Tankki alkaa olla jo tyhjillään, meinaa olla melkoinen ahmatti tuo Micra. Lisäksi en saanutkaan autoa ihan tankki täynnä itselleni, joten huomista Luleå-shoppailureissua varten täytyykin ruokkia ajokkia hieman bensalla.

Aivan niin, huomenna autoilemme naapurimaan puolelle, ja viemme pikku-micran näytille ruotsalaisille. Mahtavatkohan päät kääntyä yhtä tiuhaan kuin täällä Suomen maalla? Se selviää huomenna! Pikapostaus kiireen vuoksi, mutta Luleå-postaukseen panostan jälleen enemmän. Toivotaan että huonoista sääennusteista huolimatta saamme napattua matkan varrelta mukavan kasan kuvia. Vi ses! Puss och kram..

Ps. Jos haluat lisää luettavaa, siirry osoitteeseen mysuperduperlove.blogspot.com! ü

Kuva peräisin lukioaikojen valokuvauskurssilta. Mainion synkeä otos Kemin tehtaista.