Rodoslaista liikennekulttuuria

Reilu viikko sitten istuin rodoslaisessa taksissa ja olin varma, että loppuni oli koittava. Jännitin, posauttaako kuski vastaan tulevaan autoon, vai ajaako hän seuraavassa mutkassa kalliolta mereen.

Kuski paahtoi mutkaisella pikkutiellä talla pohjassa ja pyöritti rattia vimmatusti. Painauduin syvälle Mersun nahkapenkkiin ja hamusin turvavöitä, joita autossa ei ollut. Kuski ohitteli pikkuautoja ja suoralle tielle päästyään antoi renkaiden laulaa. Jollain käsittämättömällä tuurilla pääsin ehjänä hotellille.


Rodoksen liikennettä kuvaa yksi sana: kaaos! Jos joku pitää suomalaisia kovina hurjastelijoina, kannattaa hänen ajella viikko Rodoksen keskustassa. Rodoksella kukaan ei väistä, anna tietä tai tottele nopeusrajoituksia. Aivan kuin autoilijat kävisivät lakkaamatonta kilpailua siitä, kuka ajaa vaarallisimmin. Liikenne on käsittömättömän vilkasta ja epämääräistä. Skootterit pujottelevat autojen seassa. Autot parkkeerataan mihin vain. Taksikuskit päästävät matkustajansa ulos autosta vaikka keskellä vilkasta tietä ja aiheuttavat liikenneruuhkan, kuten alla olevassa kuvassa.


Kreikkalainen liikennekulttuurin päivittelemisestä tuli matkan kuluessa lempipuuhaamme. Hotellimme vieressä oli suuri stop-merkki, jonka loman alussa kuvittelimme kehottavan pysähtymään. Viikon lopulla tajusimme, että stop-merkki taitaa Rodoksella komentaa painamaan kaasua, sillä yksikään auto ei viikon aikana pysähtynyt merkin eteen.


Toki Rodoksen liikenteessä on jotain hyvääkin. Saaren autokanta on varsin nuori, ja suurin osa autoista on pieniä ja vähäpäästöisiä. Suosittuja malleja ovat esimerkiksi Ford Fiesta, Kia Picanto sekä Nissan Micra. Blogiautomme sisarautoja näkyy Rodoksen teillä runsaasti. Taksilla ajaminen on suhteellisen edullista. 10 kilometrin matka maksaa noin 8 euroa.

Tällä vuokra-autolla huristelimme ympäri saarta.

Kotiin palattuani kuulin, että sukulaisperheeni oli omalla Rodoksen-matkallaan joutunut todellisen kauhukuskin kyytiin. Vielä alkumatkasta kuski oli ajellut suhteellisen rauhallisesti. Kapealla vuoristotiellä toinen auto oli ohittanut sukulaisiani kuskaavan taksin, ja tästäkös taksikuski oli raivostanut. Hän oli lähtenyt kiihkeään takaa-ajoon ja porhaltanut renkaat savuten eteenpäin kapenevalla tiellä. Nopeusmittari oli noussut 120:een ja lopulta 160:een. Sitten auto, jota kuski oli tavoitellut, oli kääntänyt toiselle tielle, ja samalla kuin taikaiskusta oli taksikuski palannut normaaliksi itsekseen. Loppumatka oli sujunut mukavasti.

Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan vielä sanoa, ettei minulla ole mitään Kreikkaa ja kreikkalaisia ihmisiä vastaan. Päinvastoin. Kreikkalaista liikennekulttuuria vastaan minulla sen sijaan on runsaasti hampaankolossa.

Saga